Aurinko paistaa ja tuuli ujeltaa auton ikkunoista, kun minä ja kuvaajamme Tähkäsen Mira suuntaamme kohti Valkeakoskella sijaitsevaa Päivölän kansanopistoa. Perille tultaessa minusta tuntuu kuin olisimme eksyneet suomalaisen maalaisdraaman lavasteisiin. Pihapiiri on niin idyllinen, että mieleni tekee heittäytyä nurmikolle omenapuiden varjoon. Ja niin täällä tekevät myös opiskelijat. Paitsi että he eivät lepäile, vaan istuvat viheriöllä kannettavien tietokoneidensa kanssa keskittyneenä. Siirrymme pihapiiristä päärakennukseen, jossa meidät ottavat vastaan rehtori Asko Aulanko sekä kasvatustiedelinjan johtaja Tuija Portell. Keskustelemme kahvikupin ääressä paikan koulutustarjonnasta. Siihen kuuluu muun muassa luonnontieteen, matematiikan, oikeustieteen ja kasvatustieteen opinnot, joista kahta viimeistä voi opiskella avoimen yliopiston väylän kautta Oikeustiede kuuluu Itä-Suomen Yliopiston avoimen väylän piiriin ja kasvatustiede luetaan Tampereen yliopiston suorituksiksi. ”Kasvatustieteissä hyvin suoritetut opinnot mahdollistavat jatkamisen kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon”, kertoo Tuija Portell. Kasatustieteen opinnot kuuluvat Tampereen yliopiston piiriin. Samoin oikeustieteen opinnoilla mahdollista päästä ilman pääsykokeita opiskelemaan hallintotieteiden kandidaatin tutkintoa Itä-Suomen yliopistoon.
Taidepuolen opintoihin kuuluvat kuvataide- ja teatteri-ilmaisun linjat. Yllätyksenä minulle tuli, että Päivölä on ainoa paikka Suomessa, missä voi opiskella ulkomaan matkaoppaaksi! Lisäksi tarjolla on mitä erilaisempia intensiivikursseja.
Infopaketin jälkeen lähdemme etsimään Miran ja Tuijan kanssa haastateltavia Päivölän toiminnasta tekemäämme videota varten. Vapaaehtoiset löytyvät nopeasti ja kasvatustieteen opiskelijat Sofia, Elina ja Emilia kertovat meille opiskelustaan ja suunnitelmistaan. Heidän haastattelunsa löytyy Takuulla tekemistä -videolta.
Katso Takuulla tekemistä -projektissa toteutettu video
Päivölän ja Voionmaan kansanopistoista:
Alamme tehdä lähtöä. Mieleeni juolahtaa, että paikka vaikuttaa jotenkin epätodelliselta, aivan kuin kyseessä olisi jonkinlainen välitila. Ja tarkemmin ajateltuna, siitähän tässä on kyse. Hyvin hyödynnetystä välitilasta.
"Olin hakenut useampaan kouluun lukion viimeisenä vuotenani. Minulla ei ollut oikeastaan mitään hajua mitä haluaisin tehdä työkseni. Kiinnostuksen kohteeni olivat: näytteleminen, urheileminen ja ystävien kanssa hengaileminen. Minun oli todella vaikea miettiä mitä oikeasti haluaisin tehdä työkseni. Se tuntui jotenkin niin kaukaiselta ja ihmettelin suuresti, miksi sen ikäisenä, vasta lukion käyneenä täytyisi heti tietää mitä aikoo koko loppuelämänsä tehdä. Eihän se nyt niin voi mennä."
Mikään koulu ei oikein vakuuttanut minua eikä mikään toivomani tuntunut ottavan minua oppilaakseen. Rehellisesti sanottuna minua kiinnosti vain yksi asia: näytteleminen. Tämä oli kuitenkin tehty minulle selväksi, etten laskisi elämääni näyttelemisen varaan vaan kouluttaisin itseni johonkin ns. kunnolliseen ammattiin. Hain siltikin TEAKiin näyttelijäntyönlinjalle, mutta tipuin saman tien valintakokeista pois. Eihän tällaiset nuoret kokemattomat kahdeksantoistavuotiaat pääse noin korkeatasoisiin taiteen kouluihin, ajattelin. Kun tulokset lähestyivät ja sain yksitellen tietää, etten pääse mihinkään näistä ”oikeista” koulutuspaikoista, aloin olemaan hieman huolestunut. Mietin mikä minussa on vialla, kun en ole kiinnostunut mistään järkevästä työstä tai koulutuspaikasta vaan unelmoin taiteilijuudesta, luovuudesta ja näyttelijäntyöstä. Sitten sain kirjeen ja varasijalta opiskelupaikan liiketalouden linjalle Helsinkiin. Mitä ihmettä; liiketaloutta? Miksi olen edes hakenut sinne kun tiedän, etten halua opiskella sitä. Mitä se edes on? Sanana se ei kerro minulle yhtään mitään. Pääsykokeissa mietittiin erilaisia brändejä ja niiden markkinointia. Ei todellakaan minun ala, en ole mitenkään kiinnostunut tällaisista asioista. Tämä vaihtoehto taisi olla se viimeisin listalta, jonka äitini oli sinne lisännyt ihan vaan täyttääkseen jokaisen hakukentän ja salaa varmaan toivoen, että unohtaisin haaveilun ja hankkisin hyvän ammatin. Kesä lähestyi loppuaan. Kaikilla kavereillani tuntui olevan jonkinlainen hyvä suunta ja mieluisa koulutuspaikka, paitsi minulla. Olin edelleen ilman mitään suuntaa syksylle, sillä tiesin, etten aio lähteä Helsinkiin opiskelemaan liiketaloutta, ellei olisi ihan pakko. Olin kesätöissä jäätelökioskilla kun kuulin radiosta kansanopistoista ja että niihin on haku päällä nyt. Googlailin vähän mitä nämä opistot oikein ovat, sillä niistä ei ollut puhuttu mitään lukiossani. Sitten kohdalleni osui jotain mielenkiintoista. ”Unelmoitko parrasvaloista? Oletko luontainen esiintyjä? Haluatko näyttelijäksi?” Voionmaan opiston elokuvanäyttelijälinja on juuri sinua varten, jos haluat tietää, olisiko sinusta näyttelijän haastavaan ammattiin. Juuri sen minä haluaisin tietää. Hain opistoon ja pääsin sinne. Vuosi oli kaikin puolin erittäin antoisa. Kasvoin ja kehityin siellä merkittävästi. Ja ennen kaikkea sain opiskella sitä mitä itse halusin. Tutustuin näyttelijäntyöhön ja sain eväitä jatkoa varten. Tästä on jo 6 vuotta ja samalla alalla olen edelleen. En kylläkään enää niin vahvasti näyttelijänä vaan muina tekijöinä.
"Opisto vaikutti minuun vahvasti ja mielestäni olin rohkea, että uskalsin lähteä sinne rakentamaan omaa polkuani, enkä ottanut ensimmäistä opiskelupaikkaani vastaan ja mennyt alalle, jossa en pystynyt ilmaisemaan itseäni. Vaikkakin koulutus olisi ollut ammattikorkeakoulutasoinen, ei se silti ollut yhtään tärkeämpi kuin opistotasoinen, sillä se oli se mitä minä halusin tehdä."
Sitä paitsi, opiston jälkeen jokainen ovi on edelleen auki ja kokemuksesta rikkaampana muutama uusi on myös auennut.
Katso myös Takuulla tekemistä -projektissa tehty video
Moni nuori näkee sairaanhoitajan ammatin turhan mustavalkoisesti. Sairaanhoitajan ammatti ei ole pelkästään pyllyjen pyyhkimistä, syöttämistä ja lakanoiden vaihtoa. Itse asiassa monissa sairaanhoitajan työpaikoissa ei tarvitse tehdä tällaista työtä lainkaan. Sairaanhoitajana kohtaa monenlaisia ihmisiä vauvasta vaariin. Ihminen nähdään kokonaisuutena, ei ainoastaan sairautena. Opinnoissa sivutaan jonkin verran muiden ammattien sisältöä, kuten sosiaalipolitiikkaa, farmakologiaa ja lääketiedettä.
Sairaanhoitajan ammatti avaa monia ovia. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on paljon. Opiskelua voi jatkaa muun muassa psykoterapeutiksi, seksologiksi tai hoitotyön lehtoriksi. Sairaanhoitajat työllistyvät useisiin erilaisiin työtehtäviin. Sairaanhoitajana voi olla töissä sairaalassa monilla eri osastoilla, leikkaussalissa, vanhainkodissa, vuodeosastoilla, kotihoidossa, psykiatrisessa sairaalassa, työterveyshuollossa, poliklinikalla, lastenkodissa, vankilassa tai erilaisissa yksityisissä firmoissa kuten lääkefirmoissa. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Sosiaali- ja terveysalalla työllistyy yleensä hyvin. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on myös arvostettu muualla maailmalla.
Kuva: Sairaanhoito-opiskelija työharjoittelussa maailmalla
Sairaanhoitajan ammatin arvostus
Jos sairaanhoitajan pieni palkka tai vähäinen arvostus Suomessa häiritsevät, voi aina harkita lähtevänsä ulkomaille töihin. Monissa maissa sairaanhoitajan palkka on hyvä elintasoon nähden. Esimerkiksi Keniassa sairaanhoitajan palkka on kuusinkertainen verrattuna Keniassa asuvien keskimääräisiin tuloihin. Yhdysvalloissa sairaanhoitajan ammatti on arvostetumpi ja paljon paremmin palkattu kuin Suomessa. Sairaanhoitaja voi saada jopa enemmän palkkaa kuin Suomessa työskentelevät lääkärit.
Ulkomailta löytyy myös enemmän jatkokoulutusmahdollisuuksia. Sairaanhoitajan koulutuksella voi esimerkiksi opiskella kahdessa vuodessa ”lääkärin assistentiksi” (=Physicians assistant) Yhdysvalloissa. Lääkäri ja Physicians assistantin työnkuvat eroavat siinä, että Physicians assistant ei saa tehdä kirurgin töitä ja he työskentelevät lääkärin valvonnassa. Työnkuvat ovat muuten lähes samanlaiset ja yhdysvalloissa tuleekin helpommin palkatuksi Physician assistanttina kuin lääkärinä. Samaa koulutusta on tarjolla myös Iso Britanniassa. Työnkuvissa saattaa tosin olla jonkin verran eroja.
Kuva: Lastenosasto, Kenia.
Punaisen ristin kautta katastrofialueelle avustustyöntekijäksi
Avustustyöntekijäksi voi lähteä kuka tahansa sairaanhoitaja, kenellä on ikää 25-55 vuotta ja työkokemusta vähintään kolme vuotta. Myös englannin kielitaito tulee olla hyvä. Avustustyöntekijänä tulee sopeutua arvaamattomiin oloihin ja tulla toimeen monikulttuurisissa työolosuhteissa. Avustustyöntekijäksi pääsee myös useiden muiden ulkomaisten järjestöjen kautta, jolloin työkokemustakaan ei tarvitse olla niin montaa vuotta. Avustustyöntekijänä voi tehdä palkallista tai palkatonta työtä. Rohkeimmat ostavat lentoliput katastrofialueelle ja etsivät paikanpäältä järjestön tai pystytetyn kenttäsairaalan, jonne menevät vapaaehtoistyöhön. Sotasairaaloissa on töissä paikallisia ihmisiä eikä useimmilla ole mitään hoitoalan koulutusta. Sairaanhoitajat toimivat esimiestehtävissä ja joutuvat opettamaan paikallisille ihmisille hoitotyön perusasioita.
"Kun Punainen Risti saa
katastrofista hälytyksen, ensimmäinen katastrofivalmiusyksikkö on
lähtövalmiina 48 tunnin sisällä. Ensiksi saapuva ryhmä pystyttää
sairaalan tai terveysaseman ja alkaa antaa akuuttivaiheen apua. Kaikki
välineet ja tarvikkeet, esimerkiksi teltat, sängyt, lääkkeet ja
leikkaussalin välineistö on pakattu laatikoihin, jotka kulkevat Suomesta
kriisialueelle Punaisen Ristin yksikön mukana.” –Sirpa Tuhkanen,
SPR-sairaanhoitaja
En voi väittää hyppineeni riemusta, kun sain tietää päässeeni opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Vaikka ajatuksena oli ollut jo pidempään päätyä työssäni muiden auttajaksi, ei sairaanhoitajuus ollut listani sijalla numero uno.
”Kyllä sä puol vuotta opiskeltuas tajuat, että haluat sittenkin lääkäriksi”, sanoivat sukulaiset.
”Ai jaa, meinasit sitten perseenpyyhkijäks lähtee. Olisit vaan pitäytyny siinä psykologiassa tai musiikkiterapiassa”, kuului kavereiden suunnalta.
Kyllä nuo mielipiteet jonkin verran painoivat mielessä, mutta ajattelin lähteä kuitenkin katsomaan, millaiselta opiskelu tuntuisi. Nopeasti se veikin mukanaan – liekö ollut vaikuttajana mahtava opiskelijaporukka vai superinnostava ryhmänohjaajani. Ja tässä sitä nyt ollaan, viittä vaille valmiina sairaanhoitajana, astumassa oransseilla crocseilla työkentälle mainostaen, että sairaanhoitaja tekee maailman tärkeintä työtä.
Mahdollisuuksia kuin pipoa
Jotain kummaa pääsi tapahtumaan tässä reilun kolmen vuoden aikana. Aivopesu? Henkinen kasvu? Jossain vaiheessa opintoja ymmärsin, että alun innostumattomuuteni johtui tietämättömyydestäni sairaanhoitajan työnkuvan monipuolisuudesta ja työpaikkamahdollisuuksien laajuudesta. En valmistu lääkärin assistentiksi ja ruskean aineen käsittelijäksi. Minusta tulee vuorovaikutuksen ammattilainen, joka ottaa suuren vastuun potilaasta laajalla ja alati vain laajentuvalla tietopohjallaan. Ja jos en nauti osastotyöstä, voin lähteä vaikkapa järjestötoimintaan tai poliklinikalle.
Kun on kiertänyt erilaisia työ- ja harjoittelupaikkoja, on tullut kohdattua ihmisiä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa. Ymmärsin, että olipa elämän tarkoitus mikä tahansa, tärkeintä on elää onnellisena ja kumota onnellisuuden eteen tulevat esteet jo niiden ensimerkeistä lähtien. Hyvän elämänlaadun ylläpito ihmisen vakavastakin sairaudesta huolimatta tuli tämän ymmärryksen myötä tärkeäksi suunnannäyttäjäksi elämässäni.
Oikeiden kohtaamisten lisäksi olen saanut ison kimpun uusia näkökulmia katsomalla Yle Areenan (kyllä vain!) dokumentteja ja keskusteluohjelmia. Kun antaa itsemurhaa yrittäneen tai pedofiliaan taipuvaisen kertoa omista kokemuksistaan, ymmärtää todellisuutta taas hieman eri näkövinkkelistä. Ihmiskäsitykseni on hioutunut niin, että ymmärrän nyt, ettei pahoja ihmisiä ole. On vain heitä, joita elämä on potkinut päähän astetta terävimmin kengänkärjin. Konkreettisesti tämä näkyy siinä, että olen huomannut alkaneeni puhua ”hänestä” ”sen” sijaan, oli kyseessä millainen elämänkohtalo tahansa.
Yrittämisen arvoista, eikö?
Ei siis kannata olla huolissaan, jos opiskelupaikka ei tunnu omalta heti päivästä yksi lähtien. Ammattiin kasvu on hidas prosessi ja vaatii paljon ravistelua. Tietysti aina ei käy yhtä onnellisesti kuin omalla kohdallani, mutta mahdollisuus täytyy antaa.
Ehkä olen naiivi, ehkä liiaksi optimisti. Koen kuitenkin olevani kutsumusammatissani ja tekeväni maailmasta paremman paikan elää, yksi parantunut elämänlaatu kerrallaan. Työsarkaa riittää, sillä jokainen meistä sen ansaitsee: hyvän elämänlaadun.
Usein tulee ajatelleeksi, että ”tää oli nyt tässä”, kun postiluukusta tipahtaa kesällä kielteinen päätös opiskeluun pääsystä. Tällainen päätös lannistaa ahkerasti pääsykokeisiin lukenutta, mutta onko hänellä tietoa muista mahdollisista opiskeluvaihtoehdoista? Tässä lyhyt esittely TAMKin avoimen ammattikorkeakoulun tarjonnasta.
Mikä on avoin AMK?
Simppelisti ajatellen Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) avoin ammattikorkeakoulu (avoin AMK) on vähän kuin tavallinen ammattikorkeakoulu, mutta opintojen suorittamiseksi ei tarvitse läpäistä koulun pääsykokeita. Opiskelu avoimen puolella ei myöskään johda tutkintoon, mutta siitä voi silti saada monenlaista hyötyä. Avoimen ammattikorkeakouluntarjontaa hyödynnetään usein siihen, että suoritettavat opintopisteet voidaan myöhemmin hyväksilukea TAMKin opintoihin, mikäli hakee ja tulee valituksi päätoimiseksi TAMK-opiskelijaksi. Monen opiskelijan reitti kulkeekin niin, että avoimen ammattikorkeakoulun kautta tullaan hakemaan opintopisteitä, jotka vastaavasti auttavat virallisessa opiskelussa myöhemmin.
Valinnan varaa löytyy
Avoimen ammattikorkeakoulun opinnot sopivat myös sellaiselle henkilölle, joka haluaa lisätä omia tietoja ja taitojaan alasta, tai vahvistaa jo aiempaa ammatillista osaamistaan. Avoimen AMKin kautta on mahdollista suorittaa rajattomasti opintopisteitä. Koulutustarjonta onkin laaja, josta jokainen löytää varmasti itselleen sopivimman osa-alueen. Suurin osa opinnoista alkaa tavallisen opiskelun kanssa samassa rytmissä, eli joko elo-syyskuun vaihteessa tai tammikuussa. Huomioitavaa on, että osa tarjonnasta alkaa kuitenkin myös tästä poiketen, eli 2. ja 4. periodin alussa. Opetus tapahtuu joko päivä- tai ilta-aikaan, joskus myös lauantaisin. Osa opintojaksoista on myös mahdollista suorittaa etätyönä verkossa, sähköisessä Tabula-oppimisympäristössä.
Kolikon kääntöpuoli
Avoin AMK -opiskelu on maksullista, ja jokaisesta opintopisteen opinto-oikeudesta peritään tällä hetkellä 10 euron maksu. Tarkemmat opintojaksokohtaiset hinnat löytyvät koulutustarjonnasta. Yksi opintopiste vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä, joten tämä antaa hieman suuntaa opintojen laajuudesta. Koska opinnot eivät ole tutkintoon johtavia, niin Kela ei myönnä näitä opintoja varten opintotukea, mutta avoimen ammattikorkeakoulun opinnot voi ajatella panostuksena päätoimiseen opiskeluun myöhemmässä vaiheessa.
Jos et tiedä, niin kysy
Avoimen ammattikorkeakoulun sisällään pitämiä asioita on vaikeaa tiivistää muutamaan lauseeseen, mutta onneksi on tahoja joilta voi hankkia lisätietoa asiasta. TAMKin omilta kotisivuilta löytyy tietoa, mutta myöskin AMKin henkilökunta on valmiina auttamaan sinua. Lisäksi TAMKin opinto-ohjaajat, opettajat ja koulutuspäälliköt ovat käytettävissä.
Takuulla tekemistä! -projektin videoryhmä on tehnyt TAMKin avoimen AMKin opiskelusta hyvän videon YouTube-galleriaamme. Videolla kehittämispäällikkö Tiina Hakkarinen kertoo miten opintoihin voi hakeutua sekä Sara ja Veli-Pekka kertovat opiskelukokemuksistaan:
……………………………….................
Kirjoittanut/Takuulla tekemistä!
Milla Hiitelä
Liiketalouden opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
Mitä tekisi seuraavaksi? Jotain pitäisi aloittaa, mutta ei oikein tiedä mitä ja missä. Tätä pulmaa helpottamaan on luotu sivusto Nuorillepaikkoja.fi, nuorillepaikkoja.fi. Sivusto toimii osana Nuorisotakuuta Pirkanmaalla, ja se on suunnattu nuorille 30-vuotiaisiin saakka sekä toimijoille. Kävin kokeilemassa sivustoa ja katsomassa, mitä kaikkea sivustolta löytyykään.
Sivustolla on kartta ja viisi pääkohtaa p a i k k o i h i n
”Haluan töihin” näyttää kartalla toimijat. Näiltä sivuilta sinun voi olla siis helpompi löytää vaikkapa työpaikka, kun sivustolla esiintyvät yritykset etsivät erityisesti nuoria.
”Haluan kouluttautua” näyttää kartalla eri koulujen, ja koulutuksesta tietoa jakavien pisteiden osoitteet ja yhteystiedot. Näet myös kohteet helposti kartalla.
”Jotain muuta” antaa vinkkiä, mistä etsiä muita vaihtoehtoja kuten ohjaus, valmennus ja erilaiset työpajat sekä nuorisotalot.
”Haluan yrittäjäksi” näyttää yrittäjyyteen avittavat tiet eri palveluihin, joista löydät lisätietoa.
Lopuksi löytyy vielä kohta ”Tarvitsen apua uravalintaan”. Sieltä löydät helposti itseäsi lähimmän pisteen, josta kysyä apua ja neuvoa.
Sivustolla surffaus
Klikkaamalla
vasemmalle ilmestyvästä listasta sinua kiinnostavaa toimijaa näet
palvelun tiedot ja toimiston sijainnin kartalla. Näet kohteet myös
kartalla, samoin kuin yhteystiedot pomppaavat helposti esiin kohdetta
napauttamalla. Voit myös suunnistaa sivuilla avainsanojen avulla.
Klikkaamalla avainsanat-valikkoa kartan yläpuolella eteesi avautuu laaja
valikoima sanoja, joiden avulla pääset myös eteenpäin. Takuulla tekemistä! -projektissa on tehty karttapalvelusta esittelyvideo "Tuu mukaan kartalle - Nuorillepaikkoja.fi". Video on tarkoitettu Pirkanmaan Nuorisotakuutoimijoille ja nuorten palvelujen tarjoajille, jotka tiedottavat paikoista sekä vievät paikkansa kartalle nuorten löydettäväksi:https://www.youtube.com/watch?v=vkaPFO5vdGE. Koordinaattori Minna Helysen johdolla on Seutunuotta-projektissa vahvistettu Nuorisotakuun toteuttajien verkostoa ja kutsuttu toimijoita kartalle sloganilla: ’Tuu ny kartalle ja näy nääs nuorille!’ nuorillepaikkoja.fi
J o t e n . . . Ei se mitään ota jos ei annakaan!
Sivusto on mielestäni ihanan selkeä ja kattava. Tutki ja etsi rohkeasti eri vaihtoehtoja, ja ota yhteyttä jos jotain tulee mieleesi – kaikki sivustolla annetut yhteystiedot ovat ajan tasalla ja käytettävissäsi.
............................................. Kirjoittanut/Takuulla tekemistä! Jenni Pansio Liiketalouden opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
Sairaanhoitajan ammatti on oiva valinta, jos haluaa avustustyöhön kehitysmaihin. Itse olen sairaanhoitajaopiskelija ja olin toisen opintovuoden lopussa kolme kuukautta Keniassa Terve Afrikka -järjestön kautta tekemässä käytännön harjoittelua paikallisessa sairaalassa. Olen aina haaveillut avustustyöstä ja tulevaisuudessa haluaisinkin töihin pakolaisleiriin tai jonnekin sota-alueelle.
Kuva 1: Kolmen kuukauden työharjoittelu Keniassa
Keniassa tuli koettua kaikennäköistä. Sairaanhoitajana pääsin tutustumaan paikalliseen naisvankilaan. Vangeilla oli päällään mustavalkoraidalliset puvut. Lauloimme ja tanssimme vankien kanssa käsi kädessä. Vankilan työntekijöillä oli toivomuksena, että auttaisimme vankeja kuntoutumisessa.
Kuva 2: Naisvankilassa apua vangeille kuntoutumiseen
Viikonloppuisin kävin muutamissa eri orpokodeissa hoitamassa orvoiksi jääneitä lapsia. Yksistään Keniassa on yli kolme miljoonaa orpoa lasta. Suurin syy lapsien orvoiksi jäämiselle on abortin laittomuus ja köyhyys. Äidit joutuvat pitämään lapsen, vaikka heillä ei olisi varaa elättää lasta. Lapsen synnyttyä äiti jättää lapsensa esimerkiksi kuiluun tai tien viereen paperipussiin, josta joku sen mahdollisesti löytää ennen kuin on liian myöhäistä. Lapsilla on kova läheisyyden tarve ja syliin on lähes jatkuvasti kiipeämässä lapsi toisen lapsen perään. Jopa kahdeksanvuotiaat lapset jonottavat syliin istumista ja halaamista.
Kuva 3: Orpokodin lapsilla on kaipuu syliin
Pääsimme myös toteuttamaan Afrikkalaista kotihoitoa. Menimme keskenämme ainoastaan tulkki mukanamme savimajoista savimajoihin köyhässä kylässä, kyselimme kyläläisten terveydestä, pohdimme mahdollisia diagnooseja ja annoimme terveysvinkkejä. Hankalaksi työn teki ihmisten köyhyys ja se, että emme ole lääkäreitä. Lapsiperheissä saattoi olla käytettävissä vain yhdeksän euroa kuukaudessa. Sillä rahalla ei saa edes yhtä ateriaa päivässä. Meidän siis piti soveltaa sairauksien hoitokeinoja ihmisten varallisuuteen nähden, mikä oli todella haastavaa.
Kuva 4: Kotihoitoa annetaan kierrellen kylissä
Suomessa ja Afrikassa sairaanhoitajan työnkuvissa on paljon eroja. Keniassa sairaanhoitaja ei tee mitään likaisia töitä. Nämä työt kuuluvat omaisille. Jos potilaalla ei ole omaisia, ei kukaan ole korjaamassa ja pesemässä tämän vaatteita tai likaisia lakanoita. Minulla kävi monesti sääliksi potilaita, joilla ei ollut omaisia hoitamassa heitä, ja he olivat ulosteisissa ja pissasissa lakanoissa jo ties kuinka monta päivää. Muutaman kerran vaihdoinkin joidenkin potilaiden lakanat ja tein heille vuodepesut. Potilaat olivat kovin kiitollisia ja kehuivat hurjan paljon. Muut sairaanhoitajat taas katsoivat minua ihmeissään, että miten minä tuollaista jaksoin tehdä.
Kuva 5: Pieni potilas tervehtymässä
Kuva 6: Äidin ja lapsen yhteinen hetki
Sairaanhoitajaopiskelijat
eivät saa ohjausta. Valmiit sairaanhoitajat olettivat, että osaamme jo
kaiken - varsinkin kun on valkoihoinen. Muutaman kerran on tapahtunut
niin, että sairaanhoitajat ovat vain kadonneet jonnekin ja olemme
opiskelijoiden kanssa pyörittäneet osastoa keskenämme. Afrikkaan
harjoitteluun tullessa tulee siis olla itsevarma hoitotyön taidoistaan
ja kerrata koulussa oppimaansa itsenäisesti. Pitää löytyä rohkeutta ja
olla kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä. Sairaalassa näkee paljon
vääryyttä, julmuutta ja kuolemaa. Pitää siis olla tarpeeksi vahva
kohtaamaan tällaisia asioita. Harjoittelu antaa paljon, kun huomaa, että
on oikeasti tekemässä tärkeää työtä.
Kuva 7: Hoitotyössä Afrikassa tarvitaan monipuolista osaamista ja rohkeutta
Välineitä
ei ole tarpeeksi, joten sairaalassa oppi improvisoimaan. Kaikesta mitä
oli käytettävissä pyrittiin muotoilemaan ja tekemään tarvittavia
hoitovälineitä. Sairaalassa oppi trooppisista sairauksista paljon ja
vastaan tuli myös tauteja, joista on lukenut vain historiankirjoista.
Pääsimme myös pitämään seksivalistusta ja jakamaan nuorille perheille
slummeihin kondomeja lahjoituksina.
Kuva 9: Äiti ja lapsi arkiaskareissa kylänraitilla
Suomessa
sairaanhoitajan työnkuvaan ei kuulu synnytysten avustaminen. Afrikassa
Sairaanhoitaja on myös kätilö, vaikka koulutus onkin yhtä pitkä kuin
Suomessa. Täällä olenkin päässyt auttamaan useita synnytyksiä heti
muutaman synnytyksen observoinnin jälkeen. Synnytyssalissa pitää
kuitenkin noudattaa erityistä varovaisuutta, sillä verta saattaa roiskua
hyvinkin paljon ja monella synnyttäjällä on HIV.
Kuva 8: Lapset olivat innoissaan nähdessään valkoihoisen suomalaisen
Kaikki potilaat ottivat minut aina paremmin kuin hyvin vastaan. Onhan se potilaille once in a lifetime
-tilaisuus nähdä valkoihoinen niin läheltä ja päästä jopa juttelemaan
tälle. Olin ainut valkoihoinen sairaalassa. Kaikki tuijottivat ja
huutelivat perääni. Aluksi se tuntui ahdistavalta, mutta siihen tottui
nopeasti. Valkoihoisia arvostetaan suuresti. Suurin osa lapsista on
innoissaan valkoihoisen nähdessään ja kikattavat ja supisevat, kun
kävelen heidän sänkyjen ohi.
Kuva 10: Sydämeni jäi Afrikkaan ja kokemus rikastutti minua monella tapaa
Kaiken
kaikkiaan kokemus oli antoisa ja henkisesti kasvattava. Matka rikastutti
maailmankatsomustani ja avasi silmiäni. Opin ymmärtämään erilaisia
kulttuureita ja sain kyvyn kommunikoida ilman yhteistä kieltä.
Epävarmuus hoitajana vaihtui itsevarmuudeksi. Suomen oloja oppii
arvostamaan aivan eri tavoin, kun on nähnyt millaista on elää ilman
puhdasta vettä, ruokaa, vaatteita tai kattoa pään päällä. Sydän sulaa,
kun nälkää näkevät lapset jaksavat aina vain hymyillä. Kokemus auttoi
minua löytämään itseni ja nyt koenkin, että elämäntehtäväni on auttaa
heikommassa asemassa olevia ihmisiä.
Kuvat 1 - 10 ottanut Venla ............................................ Kirjoittanut/Takuulla tekemistä! Venla Hoitotyön opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
Oli vuosi 2000 ja jotakin päälle, kun minun, 15-vuotiaan teinin piti päättää mikä minusta tulee isona. Mikään muu ei ollut varmaa kuin se, että lukioon en halunnut. Syy oli hyvin yksinkertainen: lukeminen ei oikein kiinnostanut. Mietin hakisinko opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta sinne olisi ollut pääsykokeet. Jälkikäteen ymmärrän, että valitsematta jäämisen pelko taisi olla syy miksi en hakenut. Käsillä halusin jotain tehdä ja päädyin hakemaan parturi-kampaajaksi.
Koulutusvalinta osui aika nappiin, sillä tutkintotodistukseni keskiarvo oli omasta mielestäni hyvä ja kun opiskeli sellaista mikä kiinnosti, sujui lukeminen ihan toisella tapaa kuin yläasteella. Koulu valmensi (jälkikäteen ajatellen) työelämään melko löyhästi. Asiakaspalvelun tunneilla oikeiden hiustenleikkausasiakkaiden kanssa keskityttiin tiukasti laatuun, eikä niinkään työn tekemiseen kuluvaan aikaan. Siispä koulusta valmistuttuani hain työpaikkaan omalle kylälle. Kahden viikon työssäolon jälkeen minulle sanottiin, ettei hitaalle parturille ole enää töitä.
Työharjoittelun kautta työelämään
Ilmoittauduin työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi ja aloin itse laittamaan hakemuksia parturi-kampaamoihin. Pääsin erääseen parturi-kampaamoon työhaastatteluun ja työnantaja ehdotti, että kokemattomuuteni vuoksi tulisin alkuun työharjoitteluun työmarkkinatuella. Käytännössä se tarkoitti sitä, että olin töissä kaksi viikkoa työttömyystuella, johon oli lisätty joitakin euroja ruokarahaa ja lisäksi olin oikeutettu opastukseen ja ohjaajaan. Kahden viikon harjoittelujakson jälkeen kirjoitettiin automaattisesti toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Työnantaja sai lisäksi minun palkkaamisestani jotakin työllistämistuen tapaista joitakin kuukausia.
Töissä opin paljon työkavereilta ja tekemisen kautta työkokemus alkoi näkyä laadun lisäksi myös työvauhdissa. Puolitoista vuotta vierähti. Työ ja työkaverit olivat mukavia. Myöhemmässä vaiheessa tuli näkemyseroja työnantajan kanssa, jolloin myös ammattiliitto tuli hyvin tutuksi. Eli takaisin lähtöruutuun, mikä minusta tulisi isona?
Kaverini vinkkasi isosta elintarvikealan yrityksestä ja sanoi, että palkka on hyvä ja työkaverit mukavia, joten hain sinne. Työhaastattelun perusteella en olisi varmaan päässyt töihin pelkillä parturi-kampaajan papereilla, mutta sattumoisin olin ollut kesätöissä rakennusalalla ammattikouluvuosina, joten työnantaja totesi, etten varmaan pelkää työntekoa. Työ oli mukavaa ja työkaverit aivan ihania, mutta tajusin muutaman vuoden päästä itsekin, ettei se ollut sellainen paikka, jossa olisi viihtynyt pidemmän päälle, esimerkiksi eläkeikään saakka. Viisi vuotta kuitenkin vierähti.
Rohkeuteni voitti - sain unelmieni opiskelupaikan ammattikorkeakoulussa
Kotona sanoin miehelleni, että mieli tekisi hakea lähihoitajaksi, kun en aiemmin ollut uskaltanut hakea. Hän sanoi, että hae saman tien sairaanhoitajaksi. Ensimmäinen ajatus oli, että olen vain parturi-kampaaja, ei mitään jakoa hakea ammattikorkeakouluun. Mieheni kuitenkin sanoi, että miksi hakea toinen toisen asteen tutkinto. Niinpä. Seuraavassa haussa hain sitten sairaanhoitajaksi ja koska ammattikoulun todistus oli hyvä, pääsin pääsykokeisiin. Jännitin ihan älyttömästi! Ensimmäisellä hakukerralla olin varasijalla 100+ jotain. Kun ilmoitus tästä tuli totesin, että uudestaan en hae, nehän nauraa siellä. Todellisuudessa olin jännittänyt niin paljon pääsykokeessa, että se näkyi tuloksissa ja valitsematta jäämisestä olikin tullut totta.
Hain seuraavassa haussa aikuispuolelle lähihoitajaksi sekä kuitenkin uudestaan sairaanhoitajaksi (sillä eihän minulla ollut mitään menetettävää). Pääsin molempiin pääsykokeisiin hyvän todistukseni ansiosta. Piinaavan pitkän odotuksen jälkeen tuli kirje, jossa kerrottiin että pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi, ja täytin jo tarvittavat paperit valmiiksi. Seuraavalla viikolla tuli ilmoitus, että olin 3. varasijalla sairaanhoitajaksi. Totesin, että en varmasti pääse - toisin kävi. En ollut uskoa, kun paksu kirjekuori tippui postilaatikosta, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi ammattikorkeakoulun opiskelijaksi. Taisin soittaa opintosihteerille ja varmistaa, ettei kyseessä ollut vahinko. Ensimmäisellä viikolla, kun opinnot olivat jo alkaneet, jännitin koska tullaan ilmoittamaan, että kyseessä on virhe. Kukaan ei kuitenkaan tullut.
Nyt opintoja on takana kolme vuotta ja opinnäytetyön kirjoitus sekä syventävät opinnot ovat menossa. Kaksi kesää takana hoitotyötä, kokemusta on tullut paljon lisää. Toisaalta myös kaikki aikaisemmin tekemäni työ on opettanut jotakin ja osasta kokemuksesta on ollut hyötyä hoitoalallakin. Ainakin maalaisjärkeä osaan käyttää ja tiedän yleiset pelisäännöt. Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä mikä on pohjakoulutukseltaan tai minkälaista työtä on tehnyt aiemmin, pitää vain luottaa itseensä ja uskoa siihen mihin haluaa tähdätä. Nyt taidan tietää mikä minusta tulee isona.
............................................ Kirjoittanut/Takuulla tekemistä! Henna Hoitotyön opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
On taas se hetki kun nauran kyyneleet silmissä pienen ihmisen hassuttelulle. Kohta kouluikäinen poika selittää totisena, kuinka lapsi voi syntyä myös pyllynreiästä, jos vain painaa mahaa synnytyksen hetkellä. Uskaltaisin veikata, että jommalla kummalla meistä on jäänyt pari keskeistä anatomian oppituntia välistä.
Kävin Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) lastenhoitokurssin vuosia sitten ennen kuin olin yläasteen päättötodistustakaan kouraani saanut. Epävarmana nuorena tyttönä aloin heti kiertää perheissä, joissa vanhemmat tahtoivat tilata hoitajan kotiinsa silmäteräänsä hoitamaan omien menojensa ajaksi. Jäin orpona lapsen seuraan ja mietin, kuinka saisin tunnit sujumaan edes jotenkuten sulassa sovussa. Kummasti siihen hommaan oppi ja itsevarmuus sekä heittäytymiskyky kehittyivät hurjalla vauhdilla. Pian huomasin vanhempien tulevan kotiin aivan liian aikaisin. Tajusin, että olen lapselle ainutlaatuinen henkilö, sillä annan todella aikaani. Vanhemmilla on muitakin velvollisuuksia, mutta lastenhoitajana olen vain lasta varten. Itseni likoon laittaminen näkyy lapsessa, joka selvästi nauttii seurastani ja uskaltautuu paljastamaan jotain sisäisestä maailmastaan. Usein sitä harmittelee, kun ei ole otsaan kiinnitettyä kameraa, jolla tallentaisi kaiken mitä näen ja kuulen.
Koska
en kuvaile töissä ollessani, tässä kuva metsäretkeltä, jonne päädyin
veljeni kanssa. Lautasilla on pienen kokin bravuuria eli nakkitomaattia,
joka koostuu – mistäs muustakaan kuin - porkkanoista ja lihapullista.
Olen näiden vuosien aikana kohdannut erilaisia perheitä ja jokaisesta kohtaamisesta olen kasvanut vähintään metrin henkisesti. Olen huomannut, että tulen toimeen mitä erilaisimmissa ympäristöissä ja menen rohkeasti vieraisiin tilanteisiin jännityksestä huolimatta. Tämä työ on siis opettanut minulle paljon itsestäni ja antanut onnistumisen kokemuksia. Uskaltaisin väittää, että lastenhoitotyö on ollut yksi suurimmista tekijöistä kriittisinä teinivuosinani, kun etsin itseäni ja piilossa uinuvaa poweria. Kasvattavimpia ovat varmasti olleet ne tilanteet, joissa lapsi on käyttäytynyt haastavasti, mutta olen osannut sammuttaa sytytyslangan ennen totaaliräjähdystä.
Erilaisilta perheiltä olen oppinut erilaisia tapoja luovia tilanteissa. Ihan kakkavaipan hävittämisestä lähtien olen saanut käyttökelpoisia ideoita, joista parhaimmat tulen hyödyntämään, kunhan äitiydyn. Tänään vasta tunnustelen kasvavan poikani potkuja sisälläni, mutta pian kyllä kiepautan hänenkin vaippansa pöntön päällä ennen kuin heitän vaipan roskikseen. Eipä jää niin paljon hajuja roskiksen läheisyyteen kärpäsiä keräämään. Fiksua!
Viime vuodet olen himmaillut perheiden suhteen. Enää on vain muutama tuttu perhe, joissa käyn silloin tällöin. Tenttien ja muiden kiireiden vastapainoksi lasten kanssa puuhaaminen tuntuu lomalta. Harvassa tilanteessa pystyn rentoutumaan yhtälailla, sillä olen vuosien aikana oppinut näkemään maailmaa lasten silmin ollessani heidän kanssaan. Kummasti alkaa kuraleikit ja lumikinokset kiinnostaa tätäkin muka-aikuista. Joskus oikein naurattaa ajatus siitä, että täällä sitä kömmitään vaatteet ruvassa riemusta hirnuen ja palkka vaan juoksee.
Onneksi kuuntelin aikoinaan äitini neuvoa ja ilmoittauduin lastenhoitokurssille. Se on yksi näistä elämän valinnoista, joita en ole joutunut katumaan. Kurssilla opiskeltiin lastenhoitoasiaa kerran viikossa muutaman kuukauden ajan ja loppuvaiheessa oli harjoittelu lapsiperheessä. Valmiiden lastenhoitajien taitoja pidetään yllä MLL:n hoitajatapaamisissa ja luennoilla, jotka toisinaan tukevat aiheiltaan myös tulevaa ammattiani. Uusia kursseja järjestetään ympäri Suomen, Tampereellakin puolivuosittain.
Yrittäjäksi voi ryhtyä heti kun liikeidea ja käytännön järjestelyt ovat kunnossa, mutta tarjolla on myös monenlaista yrittäjyyskoulutusta. Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa voi opiskella neljältä eri koulutusalalta ammattikorkeakoulututkinnon yrittäjyyteen erikoistuen. Pääsin kurkistamaan nuorten yrittäjien arkeen ja sain kuulla, millaista on, kun opiskelun pääosassa eivät olekaan oppitunnit ja kokeet.
Tampere-talon vieressä sijaitsevassa Sorsapuistossa on juuri satanut vettä ja iltapäivän aurinko pilkahtelee pilvien välistä. Puistokahvila Pulun edessä alkaa parveilla sorsien sijaan herkuista haaveilevia asiakkaita. Luukut avataan joka päivä kello 10 ja niitä pidetään avoinna kello 20 asti. Kahvila on avoinna elokuun loppuun asti säävarauksella. Puistokahvila Pulussa myydään kahvia ja virvokkeita, makeita ja suolaisia leivonnaisia sekä muuta pientä purtavaa. Kesän mittaan kahvilan luona järjestetään muun muassa puistokirppiksiä ja musiikkiesityksiä.
Kuva: Proakatemian opiskelijat pyörittävät Sorsapuistossa Puistokahvila Pulua ja Minetti-jäätelökioskia.
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) yrittäjyyden yksikön Proakatemian opiskelijat vastaavat sekä Puistokahvila Pulun että sen viereen pystytetyn jäätelökioski Minetin toiminnasta. Kiosk eja pyörittävät opiskelijat kuuluvat VoluMi Osuuskuntaan, joka on mukana samaan aikaan monessa muussakin projektissa. VoluMin väki kertoi tarkemmin mistä oikein on kyse.
Kuva: Teppo Tieranta VoluMi Osuuskunnasta.
“Opiskelu Proakatemialla on vapaata ja haasteellista sekä mukavan käytännönläheistä. Kaikki alkoi siitä, kun istuttiin koko porukka luokkaan rinkiin ja tutustuttiin toisiimme. Sitten perustettiin yritys ja lähdettiin tekeen projekteja”, Teppo Tieranta VoluMista muistelee.
Tepon mielestä parasta Proakatemialla ovat olleet samanhenkiset ihmiset ja haasteellisinta aikatauluttaminen. Töitä ja projekteja on paljon, joten kalenteri on ehdottoman tärkeä apuväline.
VoluMin Olli Kylökäs taas kertoo jokaisen päivän olevan Proakatemialla erilainen, mutta päivä alkaa usein samalla kaavalla. “Aamulla tullaan toimistolle ja tarkistetaan millaista tekemistä on päivälle. Projektien mukaan mennään. Jatketaan siitä mitä on edellisenä päivänä saatu alulle”.
Olli toivoo, että tulevaisuudessa voisi jatkaa yrittämisen parissa ja hänen haaveena olisi, että VoluMista tulisi enemmänkin kuin vain opiskelijayritys.
Kuva: VoluMin Olli (kuvassa vasemmalla), Riku ja Teppo.
Puistokahvila Pululla on tänään työskentelemässä myös VoluMin Riku Lempinen. Kysyin Rikulta, Ollilta ja Tepolta suosittelevatko he Proakatemiaa. “Kyllä, ehdottomasti!”, vastasivat pojat lähes yhteen ääneen.
“Proakatemia sopii ihmisille, jotka haluavat tehdä omaa hommaa. Opiskelu on aika paljon tavallisesta poikkeavaa ja se ei sovi niille, jotka haluavat tietyt ennalta määrätyt kurssit ja vain vähän suunnitella itse”, Olli tarkentaa.
Yrittäjyyden opiskelua Proakatemialla
Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK tarjoaa ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta usealta eri koulutusalalta ja opintoja on mahdollista suorittaa niin päiväopiskeluna, aikuisopiskeluna kuin myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta. TAMKin tarjoamista tutkinnoista neljää yhdistää yksi tekijä: yrittäjyys. Yrittäjyyteen voi suuntautua liiketaloudesta, tietojenkäsittelystä, palveluliiketoiminnasta sekä sosiaali- ja terveysalalta.
Proakatemia on TAMKin yrittäjyyden yksikkö, joka toimii Tampereen keskustassa sijaitsevissa tiloissa, Finlaysonin alueella. Yksikön 15-20 hengen tiimiyrityksiin on tähän asti haettu TAMKin liiketalouden tai tietojenkäsittelyn koulutusohjelmista ensimmäisen vuoden perusopintojen aikana. Hakuprosessiin on kuitenkin tulossa muutoksia ensi keväänä, kun yrittäjyyden suuntautumisvaihtoehto tulee valittavaksi jo tutkinnon hakuvaiheessa. Lisäksi tänä vuonna myös palveluliiketoiminnan opiskelijoilla oli mahdollisuus hakea opiskelemaan Proakatemiaan.
Uutena juttuna Proakatemialla aloittaa syksyllä muiden tiimien ohella ensimmäistä kertaa matkailuun suuntautuva matkailutiimi. Tiimin valmentajana toimiva Liisa Heinonen kertoo odottavansa tulevaa innolla. Hänen mielestään uusi matkailun tiimiyritys täydentää sopivasti jo olemassa olevia tiimejä ja tarjoaa loistavat opiskelumahdollisuudet käytännönläheisestä tekemisestä pitäville opiskelijoille.
Kuva: TAMKin Proakatemia sijaitsee Tampereen keskustassa Väinö Linnan aukiolla.
Tänä syksynä starttaa ensimmäistä kertaa myös yrittäjyyteen suuntautuva sosiaalialan ja fysioterapian opiskelijoista koostuva tiimi. Tiimi tulee eroamaan muista siinä, että siihen haetaan vasta kahden opiskeluvuoden jälkeen ja näin ollen hyvinvointiyrittäjyyttä tullaan opiskelemaan 1,5 vuotta verrattuna muiden tiimien 2,5 vuoteen. Muista tiimeistä poiketen hyvinvointitiimiin ja matkailutiimiin otetaan vuosittain uusia opiskelijoita kun vanhoja valmistuu.
Yrittäjyyden opiskelu Proakatemialla alkaa tiimiyrityksen perustamisella. Opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja samalla aloittavat yrityksen perustamisen, kukin tiimi omalla tahdillaan. Perustamisen jälkeen opiskelijat ovat töissä tiimiyrityksessä ja kartuttavat tietojaan ja taitojaan kukin omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Oppiminen perustuu tekemällä oppimiseen ja pakollisia luentoja tai tenttejä Proakatemialla ei ole. Luentojen sijaan opintoihin sisältyy tiimipalavereja, pienryhmäopiskelua sekä paljon erilaisia työelämän projekteja. Opiskelijat lukevat lisäksi paljon ammattikirjallisuutta ja osallistuvat seminaareihin.
Katso video!https://www.youtube.com/watch?v=pAhqq8cu-j8 Pullaa ja jäätelöä - Proakatemian kesäkioskit Sorsapuistossa ...................................... Kirjoittanut/Takuulla tekemistä! Hanna Haverila Liiketalouden opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
Kevään yhteishaun toiseksi viimeisenä päivänä katseltiin tulevaisuuteen Virroilla Tredun toimipisteessä. Paikan päällä Tredun opinto-ohjaaja Soili Ykspetäjä esitteli eri mahdollisuuksia hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Oli mukavaa, kun paikalla oli myös oppilaitoksen oppilaita, jotka kertoivat omista opinnoistaan.
Allekirjoittaneelle jäi mieleen erityisesti kommentti ”koulusta valmistuvat vartijat työllistyvät heti”. Turvallisuusalalla on siis kysyntää nyt. Hienoa! Lähihoitajaksi opiskelevat nuoret tekivät töitä jo koulun ohessa, eli kysyntää työelämässä oli myös heillä.
Yleisölle esiteltiin TAMKin opiskelijoiden tekemät esittelyvideot eri suuntautumisvaihtoehdoista, joita Tredun Virtain toimipiste tarjoaa nuorille. Videot olivat mukaansatempaaviaa ja hienosti rakennettuja kokonaisuuksia.
TAMKin viestinnän opettaja kertoi ammattikorkeakoulun tarjoamista vaihtoehdoista sekä aikuisille suunnatuista kursseista. Tarjolla oli muun muassa ukulelen soiton opettelua sekä 3D-piirtämistä – mielenkiintoista.
Mukana menossa oli myös Takuulla tekemistä! -projekti. Esittelimme projektin tavoitteet sekä kerroimme blogista ja YouTube-videoista. Kävimme myös kurkkaamassa olemassa olevia blogitekstejä.
Lopuksi oli yhteistä jutustelua nuorten ja paikalla olevien aikuisten kesken. Keskustelua käytiin kovasti puolin sekä toisin. Muutama ideakin kirjattiin ylös odottamaan tulevaisuutta. Hyviä kannanottoja ja kommentteja tuli nuorten puolelta. Iltapäivästä jäi hyvä maku myös allekirjoittaneelle.
Oletko aina oppinut paremmin itse tekemällä kuin kuuntelemalla, lukemalla ja kirjoittamalla? Jos vastaus on kyllä, saattaa oppisopimus olla sinua varten, joten lukaise eteenpäin! Oppisopimus on koulutusmuoto, jossa käytäntö kohtaa teorian. Oppisopimus sopii opiskelijoille, jotka tietävät, mihin ammattiin haluavat ja jotka haluavat heti päästä käytäntöön käsiksi.
Mikä ihmeen oppisopimus ja kenelle?
Koulutuksesta noin 80 prosenttia tapahtuu käytännön työssä työpaikalla ja loput 20 prosenttia perinteisemmän opiskelun keinoin oppilaitoksessa. Oppisopimuksella voi suorittaa perustutkinnon, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon, ja oppisopimuskoulutukseen voi hakeutua kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt.
"Pirkanmaalla oppisopimuskoulutuksen aloittaa vuosittain jopa noin 1 800 opiskelijaa. Viime vuoden puolella pirkanmaalaisista samana vuonna peruskoulun päättäneistä nuorista 11 ja ammattistartin käyneistä nuorista viisi aloitti oppisopimuskoulutuksen", kertoo Tredun oppisopimuskeskuksen koulutussuunnittelija Kaisa Uusitalo. Uusitalo kannustaakin nuoria hakeutumaan yhä rohkeammin oppisopimuksen pariin. Vaikka työkokemusta ei vielä ehkä olekaan ehtinyt kertyä, on peruskoulun päättäneillä nuorilla puolellaan etu oppisopimuspaikkaa hakiessaan: heidän kouluttamisekseen työnantajalle maksetaan korotettua koulutuskorvausta.
Tekemällä oppii!
Kuten sanottua, oppisopimus on käytännönläheinen opiskelutapa, jolla voi saada itselleen ammatillisen tutkinnon. Oppisopimus on määräaikainen työsuhde, jossa opiskelija toimii työntekijänä työpaikalla työskennellen vähintään 25 tuntia viikossa, ja työnantaja maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Käytännössä oppisopimuskoulutuksessa saa siis koko ajan kerrytettyä työkokemusta samalla, kun opiskelee itselleen tutkintoa. Työn ohessa opiskelija opiskelee ns. teoriaopintoja eli tietopuolisia opintoja sovitussa oppilaitoksessa. Näin opiskelija pääsee saman tien soveltamaan oppimaansa käytäntöön. Oppisopimus sopii sellaisille, jotka ovat valmiita opiskelemaan normaalia itsenäisemmin ja tekemään oikeaa työtä oikean työpäivän verran.
Kuinka oppisopimuskoulutukseen pääsee?
"Oppisopimuskoulutuksen pääsykokeena on työhaastattelu", tiivistää Uusitalo oivallisesti kertoessaan oppisopimuskoulutukseen hakeutumisesta. Mitään aikaavievää pääsykokeisiin pänttäystä ei siis tarvita! Tietysti työpaikan saantikaan ei useimmiten ole ihan helppo nakki. TE-toimiston nuorten palveluihin ja nuorilletoita.fi -nettisivuille saattaa silloin tällöin tulla ilmoituksia avoimista oppisopimuspaikoista, mutta paras tapaa löytää sopiva oppisopimuspaikka on lähteä rohkeasti työnhakuun ja lähestyä itseä kiinnostavia työnantajia. Jos oppisopimukseen aikova opiskelija on työsuhteen alkaessa työtön työnhakija (eli ei ole töissä eikä kirjoilla missään oppilaitoksessa), työnantaja voi hakea TE-toimistosta palkkatukea koko oppisopimuskoulutuksen ajaksi, minkä lisäksi jokaiselle työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta korvaamaan opiskelijan ohjaamiseen ja arviointiin käytettyä aikaa. Nämä rahanarvoiset valttikortit takataskussaan on työpaikkaankin hieman helpompaa päästä käsiksi.
Oppisopimuksen kesto määritellään yksilöllisen koulutustarpeen mukaisesti opiskelijan aikaisempi osaaminen huomioiden. Jos oppisopimuskoulutuksessa aikoo suorittaa perustutkinnon, on tyypillisin koulutusaika 2,5 ̶ 3 vuotta, aivan kuten ammattioppilaitoksissakin.
Kun oppisopimuskoulutuksesta on sovittu, voi varsinainen opiskelu eli työnteko alkaa! Työpaikalta nimetään aina vastuullinen työpaikkakouluttaja, joka saa oppisopimuskeskukselta perehdytyskoulutuksen ja toimii opiskelijan arvioijana ja ohjaajana työpaikalla.
Oppisopimusopiskelu on itsenäisempää opiskelua kuin tavallinen tutkinnon suorittaminen ammattiopistossa, joten oppisopimuskoulutus voi ajoittain tuntua raskaalta. Sen paras puoli on kuitenkin ehdottomasti se, että opiskelija pääsee heti yhdistämään opiskeltua teoriatietoa ja tekemään töitä käytännössä. Ja kuka tietää, parhaassa tapauksessa koulutuksen ja työn teon jälkeen saattaa kädessä olla tutkintopaperin lisäksi jatkoa työsopimukselle!
Tredun videolta voit vielä katsoa, miten oppisopimus toimii:
.jpg)
