"Olin hakenut useampaan kouluun lukion viimeisenä vuotenani. Minulla ei ollut oikeastaan mitään hajua mitä haluaisin tehdä työkseni. Kiinnostuksen kohteeni olivat: näytteleminen, urheileminen ja ystävien kanssa hengaileminen. Minun oli todella vaikea miettiä mitä oikeasti haluaisin tehdä työkseni. Se tuntui jotenkin niin kaukaiselta ja ihmettelin suuresti, miksi sen ikäisenä, vasta lukion käyneenä täytyisi heti tietää mitä aikoo koko loppuelämänsä tehdä. Eihän se nyt niin voi mennä."
Mikään koulu ei oikein vakuuttanut minua eikä mikään toivomani tuntunut ottavan minua oppilaakseen. Rehellisesti sanottuna minua kiinnosti vain yksi asia: näytteleminen. Tämä oli kuitenkin tehty minulle selväksi, etten laskisi elämääni näyttelemisen varaan vaan kouluttaisin itseni johonkin ns. kunnolliseen ammattiin. Hain siltikin TEAKiin näyttelijäntyönlinjalle, mutta tipuin saman tien valintakokeista pois. Eihän tällaiset nuoret kokemattomat kahdeksantoistavuotiaat pääse noin korkeatasoisiin taiteen kouluihin, ajattelin.
Kun tulokset lähestyivät ja sain yksitellen tietää, etten pääse mihinkään näistä ”oikeista” koulutuspaikoista, aloin olemaan hieman huolestunut. Mietin mikä minussa on vialla, kun en ole kiinnostunut mistään järkevästä työstä tai koulutuspaikasta vaan unelmoin taiteilijuudesta, luovuudesta ja näyttelijäntyöstä. Sitten sain kirjeen ja varasijalta opiskelupaikan liiketalouden linjalle Helsinkiin.
Mitä ihmettä; liiketaloutta? Miksi olen edes hakenut sinne kun tiedän, etten halua opiskella sitä. Mitä se edes on? Sanana se ei kerro minulle yhtään mitään. Pääsykokeissa mietittiin erilaisia brändejä ja niiden markkinointia. Ei todellakaan minun ala, en ole mitenkään kiinnostunut tällaisista asioista. Tämä vaihtoehto taisi olla se viimeisin listalta, jonka äitini oli sinne lisännyt ihan vaan täyttääkseen jokaisen hakukentän ja salaa varmaan toivoen, että unohtaisin haaveilun ja hankkisin hyvän ammatin.
Kesä lähestyi loppuaan. Kaikilla kavereillani tuntui olevan jonkinlainen hyvä suunta ja mieluisa koulutuspaikka, paitsi minulla. Olin edelleen ilman mitään suuntaa syksylle, sillä tiesin, etten aio lähteä Helsinkiin opiskelemaan liiketaloutta, ellei olisi ihan pakko. Olin kesätöissä jäätelökioskilla kun kuulin radiosta kansanopistoista ja että niihin on haku päällä nyt. Googlailin vähän mitä nämä opistot oikein ovat, sillä niistä ei ollut puhuttu mitään lukiossani. Sitten kohdalleni osui jotain mielenkiintoista.
”Unelmoitko parrasvaloista? Oletko luontainen esiintyjä? Haluatko näyttelijäksi?” Voionmaan opiston elokuvanäyttelijälinja on juuri sinua varten, jos haluat tietää, olisiko sinusta näyttelijän haastavaan ammattiin. Juuri sen minä haluaisin tietää. Hain opistoon ja pääsin sinne. Vuosi oli kaikin puolin erittäin antoisa. Kasvoin ja kehityin siellä merkittävästi. Ja ennen kaikkea sain opiskella sitä mitä itse halusin. Tutustuin näyttelijäntyöhön ja sain eväitä jatkoa varten.
Tästä on jo 6 vuotta ja samalla alalla olen edelleen. En kylläkään enää niin vahvasti näyttelijänä vaan muina tekijöinä.
"Opisto vaikutti minuun vahvasti ja mielestäni olin rohkea, että uskalsin lähteä sinne rakentamaan omaa polkuani, enkä ottanut ensimmäistä opiskelupaikkaani vastaan ja mennyt alalle, jossa en pystynyt ilmaisemaan itseäni. Vaikkakin koulutus olisi ollut ammattikorkeakoulutasoinen, ei se silti ollut yhtään tärkeämpi kuin opistotasoinen, sillä se oli se mitä minä halusin tehdä."
Sitä paitsi, opiston jälkeen jokainen ovi on edelleen auki ja kokemuksesta rikkaampana muutama uusi on myös auennut.
Katso myös Takuulla tekemistä -projektissa tehty video
Päivölän ja Voionmaan kansanopistoista:
..............................
Kirjoittanut:
Ida-Maria Matinlauri
Takuulla tekemistä!
medianomi-opiskelija
Virtain toimipiste - TAMK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti? Kommentoi!