Sairaanhoitajan ammatti avaa monia ovia. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on paljon. Opiskelua voi jatkaa muun muassa psykoterapeutiksi, seksologiksi tai hoitotyön lehtoriksi. Sairaanhoitajat työllistyvät useisiin erilaisiin työtehtäviin. Sairaanhoitajana voi olla töissä sairaalassa monilla eri osastoilla, leikkaussalissa, vanhainkodissa, vuodeosastoilla, kotihoidossa, psykiatrisessa sairaalassa, työterveyshuollossa, poliklinikalla, lastenkodissa, vankilassa tai erilaisissa yksityisissä firmoissa kuten lääkefirmoissa. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Sosiaali- ja terveysalalla työllistyy yleensä hyvin. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on myös arvostettu muualla maailmalla.
Kuva: Sairaanhoito-opiskelija työharjoittelussa maailmalla |
Sairaanhoitajan ammatin arvostus
Jos sairaanhoitajan pieni palkka tai vähäinen arvostus Suomessa häiritsevät, voi aina harkita lähtevänsä ulkomaille töihin. Monissa maissa sairaanhoitajan palkka on hyvä elintasoon nähden. Esimerkiksi Keniassa sairaanhoitajan palkka on kuusinkertainen verrattuna Keniassa asuvien keskimääräisiin tuloihin. Yhdysvalloissa sairaanhoitajan ammatti on arvostetumpi ja paljon paremmin palkattu kuin Suomessa. Sairaanhoitaja voi saada jopa enemmän palkkaa kuin Suomessa työskentelevät lääkärit.
Ulkomailta löytyy myös enemmän jatkokoulutusmahdollisuuksia. Sairaanhoitajan koulutuksella voi esimerkiksi opiskella kahdessa vuodessa ”lääkärin assistentiksi” (=Physicians assistant) Yhdysvalloissa. Lääkäri ja Physicians assistantin työnkuvat eroavat siinä, että Physicians assistant ei saa tehdä kirurgin töitä ja he työskentelevät lääkärin valvonnassa. Työnkuvat ovat muuten lähes samanlaiset ja yhdysvalloissa tuleekin helpommin palkatuksi Physician assistanttina kuin lääkärinä. Samaa koulutusta on tarjolla myös Iso Britanniassa. Työnkuvissa saattaa tosin olla jonkin verran eroja.
Kuva: Lastenosasto, Kenia. |
Punaisen ristin kautta katastrofialueelle avustustyöntekijäksi
Avustustyöntekijäksi voi lähteä kuka tahansa sairaanhoitaja, kenellä on ikää 25-55 vuotta ja työkokemusta vähintään kolme vuotta. Myös englannin kielitaito tulee olla hyvä. Avustustyöntekijänä tulee sopeutua arvaamattomiin oloihin ja tulla toimeen monikulttuurisissa työolosuhteissa. Avustustyöntekijäksi pääsee myös useiden muiden ulkomaisten järjestöjen kautta, jolloin työkokemustakaan ei tarvitse olla niin montaa vuotta. Avustustyöntekijänä voi tehdä palkallista tai palkatonta työtä. Rohkeimmat ostavat lentoliput katastrofialueelle ja etsivät paikanpäältä järjestön tai pystytetyn kenttäsairaalan, jonne menevät vapaaehtoistyöhön. Sotasairaaloissa on töissä paikallisia ihmisiä eikä useimmilla ole mitään hoitoalan koulutusta. Sairaanhoitajat toimivat esimiestehtävissä ja joutuvat opettamaan paikallisille ihmisille hoitotyön perusasioita.
"Kun Punainen Risti saa katastrofista hälytyksen, ensimmäinen katastrofivalmiusyksikkö on lähtövalmiina 48 tunnin sisällä. Ensiksi saapuva ryhmä pystyttää sairaalan tai terveysaseman ja alkaa antaa akuuttivaiheen apua. Kaikki välineet ja tarvikkeet, esimerkiksi teltat, sängyt, lääkkeet ja leikkaussalin välineistö on pakattu laatikoihin, jotka kulkevat Suomesta kriisialueelle Punaisen Ristin yksikön mukana.” –Sirpa Tuhkanen, SPR-sairaanhoitaja...........................
Venla
Takuulla tekemistä!
Hoitotyön koulutusohjelma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti? Kommentoi!