Lähdimme uteliaana Takuulla tekemistä -videotiimin kanssa tutustumaan Tampereen Nuorten taloon, paikkaan, josta minä en ainakaan ollut koskaan ennen kuullut. Nuorten talon tilat vaikuttivat hyvin toimistomaisilta – tottakai, koska siellä tehdään tärkeitä asioita. Talolla ei hengailla, vaan tartutaan napakasti nuorten ongelmiin. Kuitenkin Ilmapiiri tuntui ihanan lämpimältä; kuin paikka huokuisi lämpöä ja toivottaisi jokaisen tervetulleeksi.
Ohjaajat Harri Niemelä ja Timo Heininen Etsivästä työstä tervehtivät meitä iloisesti. Miehistä huomaa, että he ovat hyvin avoimia ja täysin kutsumusammatissaan. Heistä palaa halu auttaa nuoria ja se välittyy meihin täysin. He painottavat, että ovi on auki kaikille nuorille, vaikka ongelmaa ei vielä itse tietäisi. Taloon voi tulla aina aukioloaikoina vaikka juomaan vain kahvia ja tervehtimään työntekijöitä. Nuorten talo on avoinna tiistaista torstaihin kello 12 - 16. ”Jos kokee tarvetta ihan mille tahansa ongelmalle, apua saa aina”, Timo sanoo.
”Kaikki alle 30 vuotiaat, pääsääntöisesti lapsettomat ihmiset, voivat tulla nimettömästi käymään tai varata ajan tapaamiselle” Kertoo Minna Mustonen, aikuissosiaalityöntekijä, joka käy talolla kaksi kertaa viikossa. Hän kertoo, että jokainen apua tarvitseva saa sitä. Yhdessä he miettivät nuoren ongelmaa ja alkavat ratkaista sitä. Mitään päätöksiä talossa ei kuitenkaan tehdä. Vaan apu on nimenomaan nuoren tukemista eteenpäin. ”Voimme esimerkiksi varata aikoja eri toimijoille, kuten sosiaalitoimeen tai työ- ja elinkeinotoimistoon ja näin auttaa nuorta eteenpäin elämässään.”
Nuorten talo on Tampereen Tammelassa sijaitseva toimipiste kaikille nuorille, jotka etsivät suuntaa elämälle. Talon väki tekee yhteistyötä eri viranomaistoimijoiden kanssa. Nuorten talossa saa apua käytännössä mihin tahansa ongelmaan liittyen kuten esimerkiksi asumiseen, elämänhallintaan, koulutukseen, toimeentuloon sekä päihde- ja mielenterveysongelmiin.
Katso Takuulla tekemistä -projektin video
Helposti lähestyttävää palvelua nuorille Nuorten talossa
Kesäisenä torstaina 5.6.2014 Tampereen Keskustorilla järjestettiin Nuorille töitä! -tapahtuma. Tapahtuman tarkoituksena oli tuoda yhteen töitä hakevat nuoret ja avoimet työpaikat.
Paikalla oli myös oppilaitosten edustajia kertomassa omasta koulutustarjonnastaan. Tapahtuman kohderyhmään kuuluivat kaikki alle 30-vuotiaat. Tapahtuman juonsi Oskari Palomäki ja esiintyjinä kuultiin Uusi päivä -sarjasta tuttua Vihreät valot -yhtyettä sekä nähtiin taikuri Jose Ahosen taikatemppuja. Tapahtuma kesti kahdestatoista kello kuuteentoista. Tapahtumassa oli tarjolla kaiken kaikkiaan yli 130 avointa työpaikkaa ja 50 näytteilleasettajaa, joista 30 oli yritysten pitämiä esittelypisteitä. Töiden hakeminen onnistui jättämällä CV tai käyntikortti itseä kiinnostavan yrityksen pisteelle.
Takuulla tekemistä! menossa mukana
Kuva: Takuulla tekemistä -projektin työntekijöitä Nuorille töitä! -tapahtumassa
Takuulla tekemistä! -projekti oli mukana toteuttamassa tapahtumaa, tapahtumapäivänä meillä oli myös oma esittelypiste. Esittelypisteellä jaoimme myös infomateriaaleja Tampereen ammattikorkeakoulusta ja kerroimme eri koulutusvaihtoehdoista. Kuvaustiimimme
toteutti myös mainosvideon tapahtuman markkinoimiseksi. Tapahtumaa
edeltävänä keskiviikkona ikuistimme tapahtuman rakentamisen ja
pystytyksen Vanhan kirkon kellotapulista videolle.
Kuva: Kuvaukset ja haastattelut käynnissä
TT!-projektissa on
tehtävänämme jakaa mielenkiintoisella tavalla lyhyiden videoiden ja
blogitekstien kautta tietoa eri koulutus- ja työllistymisvaihtoehdoista
nuorille.
Keskustorilla ständimme vetonaulana toimi K e s ä k u v a p i s t e,
jossa nuoret pääsivät kertomaan oman unelmansa ja se ikuistettiin
valokuvaamalla. Valokuvaajina toimivat TT!-projektin tiimiläisemme.
Videoimme myös y r i t y s t e n v i d e o h a a s t e i t a, joissa yritykset kertovat kuinka monta nuorta he ovat palkanneet töihin ja haastavat muut yritykset tekemään samoin.
Kuvasimme tapahtuman aikana huikeat 10 videohaastetta! Kesäkuvat on julkaistu Takuulla tekemistä! -projektin Facebook-sivulla ja videohaasteet YouTube-kanavallamme.
Kuva: Nuorten unelmia Kesäkuvapisteessä
Nuorille töitä -tapahtuma oli menestys
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli suuri menestys. Sää suosi, aurinko paistoi ja lämmitti, ja tapahtumaan osallistui upeasti runsaat 1500 nuorta. Ilmapiiri oli iloinen ja positiivinen, ja on varmaa, että yrityksiä saatiin tuotua lähemmäs nuoria ja toisinpäin.
Onnistuneesta tapahtumasta saamme kaikkien osallistujien lisäksi kiittää myös tapahtuman pääjärjestäjiä, joita olivat Pirkanmaan Yrittäjät ry, TE-toimisto, ELY-keskus, Tampereen kaupunki, Yritys-Suomi, TAKK ja TAMK.
Tampereen Koskipuiston laitamilla pääpaloasemaa vastapäätä sijaitsee Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden toimintakeskus Monitoimitalo 13, jonka viidestä kerroksessa löytyy monenlaista tekemistä kaikenikäisille. Talosta löytyy sekä viihtyisiä oleskelutiloja että mahdollisuuksia ohjattuun harrastustoimintaan. Toiminta ja tilat ovat pääasiassa tarkoitettu 7 - 29 -vuotiaille, mutta Monitoimitalossa järjestetään ohjattua toimintaa muunkin ikäisille.
Monitoimitalossa järjestetään myös erilaisia tapahtumia, joista loistavana esimerkkinä toimii juuri ennen pääsiäistä järjestetty Urbaanin Musiikin Workshop. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Tampereen ammattikorkeakoulun digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin toisen vuoden opiskelijat Mikko Kaartoluoma, Petja Virikko ja Lauri Kaski Virtain toimipisteestä. Urbaanin Musiikin Workshop järjestettiin osana heidän tapahtumatuottamisen opintojaan. Tapahtuma oli maksuton ja koostui kolmesta työpajasta, joissa opetettiin nuorille musiikin tekemisen alkeita. Workshop levittäytyi kolmoskerroksen kädentaitopajoja sekä ykköskerroksen kahvilaa lukuunottamatta ympäri Monitoimitalo 13:n monipuolisia tiloja.
Monitoimitalo 13:n Stage valmiina vastaanottamaan workshop-osallistujat. Kuvaaja: Henna Nastolin.
Osallistujat kiersivät pienissä ryhmissä kolmessa eri työpajassa. Kuvaaja: Henna Nastolin.
Ensimmäisessä työpajassa tutustuttiin musiikin tekemisen peruselementteihin
Ensimmäinen paja järjestettiin Medialoungessa, josta löytyy nykyaikainen kalusto erilaisten medioiden, kuten kuvan, äänen ja videon tekemiseen. Paja käsitteli digitaalista ääntä ja musiikin tuottamista, jossa tapahtuman järjestäjät Mikko, Petja ja Lauri kertoivat aluksi, mitä ääni on ja kuinka se muodostuu. He kertoivat, että urbaanin musiikin tekemisessä hyödynnetään erilaisia laitteita (Mac, PC ja jopa tablettia), joilla voi tehdä musiikkia. Järjestäjät kertoivat omia käyttökokemuksiaan musiikin tekemisessä käyttämistään ohjelmista (Garage band, Logic, Pro Tools..). Tietokoneen ja ohjelman lisäksi tarvitaan kaiuttimet, kuulokkeet, äänikortti sekä mikrofoni. Jos haluaa panostaa ääneen ja laatuun huolella, kannattaa huoneen akustiikkaan kiinnittää huomiota, jotta ääni ei lähde kaikumaan. Musiikin tekemiseen ei välttämättä tarvita mitään erityisiä musiikillisia taitoja - riittää, että kuuntelee ja kokeilee mikä kuulostaa hyvältä.
Ensimmäisessä pajassa osallistujat pääsivät kokeilemaan musiikin tekemistä. Kuvaaja: Mira Tähkänen.
Biisi saa alkunsa aina jostakin ideasta, joko jostakin omasta tai sitten lainataan jonkun toisen jo tekemää materiaalia - vaikka leikataan siitä osa, jolloin puhutaan sämpläyksestä. Sämpläys sai aikaan keskustelua pajassa ja osallistujien joukosta kuuluikin pian kommentti: ”kaikki musiikki täytyisi tehdä itse”. Kuitenkin huippuluokan musiikintekijät rapakon takaakin ”lainaavat” jo olemassa olevaa materiaalia. Tästä saatiin esimerkki, joka olikin aika mielenkiintoinen. Ensin kuunneltiin biisiä ja huomio täytyi kiinnittää biisin taustaan. Eristettiin biisistä kaikki ylimääräinen pois ja rinnalla soitettiin vanhaa klassikkoa. Klassikosta oli ”lainattu” 3-5 sekunnin mittainen pala, joka oli uudessa biisissä monistettu toistumaan repeatilla. Tästä oli saatu uuteen biisiin valmis pohja. Pajassa tuli esille, että kun raakaversio biisistä on valmiina, se kannattaa antaa jollekin toiselle miksaukseen ja masterointiin, koska ne ovat hankalia vaiheita.
Studiossa myös vasta-alkajat pääsevät äänittämään
Studiossa nuorten bändit pääsevät äänittämään musiikkiaan. Kuvaaja: Henna Nastolin.
Toisessa pajassa päästiin tutustumaan Monitoimitalon upeaan musiikkistudioon, jossa nuoret saivat esittää kysymyksiä studioon liittyen. Studio on akustisesti täysin äänieristetty, joten edes vieressä olevan palolaitoksen äänet eivät kuulu sisälle. Erikoista studiossa oli, että bändi-iltoina voidaan äänittää suoraan Stagen lavalta materiaalia aina DVD:ksi asti. Studio on käytännössä tarkoitettu niille nuorille (13 - 29 -vuotiaille), joilla on vähän tai ei ollenkaan kokemusta studiotyöskentelystä. Eniten studion asiakasryhmänä on käynyt räppäreitä, jotka tuovat mukanaan oman taustamusiikkinsa, mutta hiljattain oli käynyt kokonainen bändikin äänittämässä materiaalinsa.
Studiosta löytyy kunnon äänityslaitteet. Kuvaaja: Mira Tähkänen.
Stageltakin löytyy miksauskalustoa. Kuvaaja: Henna Nastolin.
Kolmas työpaja tarjoili arvokasta käytännön tietoa suoraan artistilta
Kolmannessa pajassa oli tähtiluennoitsijana rap-artisti Timi Lexikon, joka puhui musiikin tekemisestä omien kokemustensa kautta. Workshop huipentui Monitoimitalo 13:n Stagella, jossa nautittiin Timin akustisesta keikasta. Tapahtuman tiimellyksessä Timi kertoi Takuulla tekemistä! -poppoolle omista taustoistaan ja inspiraation lähteistään - niistä lisää myöhemmin videon ja blogitekstin muodossa, joten stay tuned!
Tapahtuma päättyi Timi Lexikonin akustiseen keikkaan. Kuvaaja: Mira Tähkänen.
Urbaanin Musiikin Workshopin projektipäällikkö Mikko Kaartoluoma kertoi jälkikäteen ajatuksiaan illasta ja oli tapahtumaan erittäin tyytyväinen sekä lupaili, että mahdollisesti tulevaisuudessa järjestettäisiin workshop uudelleen. Yleisö oli myös tyytyväinen tapahtumaan ja toivoi, että se laajenisi vaikka ihan koko viikonlopun mittaiseksi!
Kirjoittanut/Takuulla tekemistä!
Henna Nastolin
Hoitotyön opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
“ARGH! Hei olisko joku hyvä matikassa?”
Käyn katsomassa millanen tehtävä olisi tarjolla – geometriaa – joo not
this time. Onneksi tällä kertaa en olekaan koulunkäyntiavustajan
hommissa, vaan olen tullut tutustumaan Tampereen Tyttöjen Taloon, joka on juuri muuttanut uusiin tiloihin Keskustorille.
Tästä sisään ja kolmanteen kerrokseen!
Talossa parveilee tyttöjä 18 vuoden molemmin puolin. Osa on nenä kiinni oppikirjoissa, jotkut ottavat toisistaan mittaa Trivial Pursuitissa. Toiset vain juttelevat keskenään. On avoimen toiminnan hetki, jolloin työntekijät ja talossa käyvät tytöt viettävät aikaa yhdessä miten parhaaksi näkevät. Jonain toisena päivänä olisin saattanut nähdä vaikkapa leffan katsomista tai ruoanlaittoa.
Ny o meinaa tiukka matsi!
Tutustun kahteen tyttöön, joista Tessa, 18v, kertoo ajatuksiaan talosta 5 vuoden kokemuksella. Samanikäinen Julia käy Talossa nyt toista vuotta, parina päivänä viikossa.
”On harrastuksia ja töitä niin ei ehdi käymään niin usein kun tahtoisi”, he kertovat. Ilmapiiri on sellainen, että Tessan sopii tulla käymään säännöllisen epäsäännöllisesti, koska Talo ei pakota mihinkään. On sama tuleeko kerran vuodessa tai neljänä päivänä viikossa. Lisäksi pois ei potkita, vaikka Talossa käydessään ei tekisi muuta kuin katsoisi Maajussille morsianta (tai mitä ikinä siihen aikaan tv:stä tulisikaan).
Yhdessä erilaisina
Rentoa ilmapiiriä luo myös se, että
kaikki otetaan mukisematta vastaan rankoista taustoista huolimatta.
Monella on kokemusta yksinäisyydestä, kiusaamisesta tai sairastamisesta.
Talossa kuitenkin saa olla juuri sellainen kuin on, ja se parhaimmassa
tapauksessa alkaa ajan kanssa heijastua muuallekin elämään.
”Kun mä käyn jossai bileissä niin ei siellä kukaa usko, miten ankaraa kiusaamista mä oon joutunu kokemaan”, Julia nauraa. Yhtä rohkealta ja itsevarmalta vaikuttaa myös Tessa: ”Mä kävin joskus vuosia sitten täällä ujojen tyttöjen ryhmässä. Ujous jäi sit sinne!”
Ryhmiä
järjestetään syksyisin ja keväisin kymmenisen kappaletta. Tänä keväänä
toimii mm. draamaryhmä. Erona avoimeen toimintaan on se, että ryhmiin
täytyy ilmoittautua ennalta ja sitoutua käymään niissä. Kaltaisilleni
piheille Roope Ankoille tiedoksi: kaikki talon toiminta on ilmaista!
Vaikkei
ryhmiin osallistuisikaan, antaa jo toisiin tutustuminen paljon.
Kävijöitä on paljon eri taustoista, myös etnisesti. Yksi Tyttöjen Talon
perustamisen idea onkin aikoinaan ollut tarjota paikka, johon minkä
tahansa kulttuurisen tausta omaava tyttö voi tulla omana itsenään ja
viettää aikaa yhdessä muiden tyttöjen kanssa.
”Täällä on saanut tosi paljon uutta näkökulmaa asioihin. Myös eri kulttuurit on tullu tutuiksi”, Tessa kertoo. ”Erilaisuutta oppii sietämään paremmin kuin hyvin”, Julia jatkaa. ”Joo, ei oo mullakaan mitään negatiivista sanottavaa talosta, ihmisistä, mistään. Mulla on pelkkiä hyviä kokemuksia täältä”, Tessa sanoo. Pakkohan häntä on uskoa, Tyttöjen Talo -konkaria.
Eteisestä löytyvää kylttiä voisi levittää ihan kaikkialle.
Taidan tietää sulle paikan
”Työntekijät täällä on pysyvämpiä ja tulee henkilökohtaisesti tutummaksi ku mikään muu taho, jolta saa apua”, Julia kertoo. ”Oon
keskustellu täällä kaikki mun tuhat uratoivetta läpi. Tarvittaessa
mulle ollaan katottu tietoa koulutuksista ja tulosteltu papereita,
autettu lomakkeiden täyttämisessä”, Tessa jatkaa. ”Just hetki sitten täällä oli puhetta kesätöistä”, Julia muistelee. ”Työstä ja opiskelusta nää osaa ehdottaa just sulle sopivia vaihtoehtoja kun ollaan tuttuja”, Tessa kehuskelee. Julia komppaa: ”Ammattineuvojan luona sais vaan kauheen pinkan papereita ja ne kaikki lentäis saman tien roskiin!”
Työntekijät auttavat mielellään myös muissa asioissa, oli se sitten seksuaalisuudesta keskustelua tai läksyihin liittyvää.
”Joskus löytyy myös kävijöiden joukosta joku joka osaa auttaa läksyissä. Enkkuun voi saada multa apua”, Tessa kertoo. ”Täällä käy kans tiettyinä päivinä yks työntekijä, joka osaa auttaa matikassa, fysiikassa ja kemiassa”, Julia kertoo. ”Kerran tulin varta vasten tänne lukeen kokeeseen ja hienosti pääsin läpi”, Tessa muistelee.
Voi
jösses mikä paikka! Tytöt suosittelevat Taloa tekemistä ja kavereita
kaipaaville, eksyneille - ihan kaikille, jotka sietävät erilaisuutta.
Tyttöjen Talon vaatimuksena on 12-28 vuotta ikää ja – ylläriylläri –
naissukupuoli.
”Jos mä saan joskus lapsen ja se on tyttö niin kyllä mä sen tänne raahaan vaikka niskavilloista”, Tessa ilmoittaa.
Jos mun mielipidettä kysytään, niin kyllä Tyttöjen Talolle kannattaa antaa mahdollisuus jo pelkän sisustuksen takia:
Mötti kiittää ja kuittaa!
Kirjoittanut/Takuulla tekemistä!
Mötti
Hoitotyön opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
Katso myös Takuulla tekemistä! -videotiimin tekemä video Tyttöjen Talosta!
Mä oon 30-vuotias matkailu-, majoitus- ja kokouspalvelujen restonomi. Oon tehny asiakaspalvelutyötä 17-kesäsestä. Noin kolme vuotta sitten asiakaspalvelu alkoi tökkimään, ja aloin miettimään mahdollisia uusia kuvioita. Päätettiin poikaystävän kanssa pistää elämä risaseks, ja suunnata Aasiaan reppureissaamaan vajaaks puoleks vuodeks. Mä aattelin, et ehkä siellä syttyy joku hehkulamppu tohon kupolin yläpuolelle, että mitäs elämässä seuraavaks.
Aasiassa reppureissaamassa syksyllä 2012. Kuvaaja:
Matias Helander.
Syksyllä 2012 lentokone sitten nousi Helsinki-Vantaalta, ja meijän suuri seikkailu sai konkreettisesti alkunsa. Syksyn aikana me kierrettiin Malesiaa, Indonesiaa, Vietnamia, Laosia ja Thaimaata. Kiveen hakattujen suunnitelmien sijasta mentiin fiilispohjalta: joissain paikoissa viivyttiin vain yksi yö, toisissa useampi. Tammikuussa 2013 takasin tuli monta kokemusta rikkaampi pari. Ja kyllä mulla se lamppu oli tainnu syttyä. Päätin hakea opiskelemaan liiketaloutta. Laitoin hakemukset TAMKin aikuisopiskelun ja nuorten linjoille. Mä olin päättäny päästä jompaan kumpaan. Mitään kakkosvaihtoehtoa ei ollu.
Kevät hurahtikin kesätöitä etsiessä ja valintakoemateriaalia lueskellessa. Eikä aikaakaan, niin valintakokeessahan sitä istuttiin! Ai miten pahalta se matikan osuus tuntukaan! Niin ne taidot vaan ruostuu kymmenen vuotta kirjotuksista aikaa kuluneena!
Kesä-heinäkuulle saakka piti kituuttaa valintakokeitten tulosten saamista. Ensimmäisenä tipahti vastaus aikuiskoulutuspaikoista: “Et ole valittu…”. Voi p****. Pari viikkoa myöhemmin tuli nuorten opiskelulinjalta ilmotus: “Sinut on valittu…”. VOI SITÄ ILON MÄÄRÄÄ! Mä pääsen vielä opin tielle! =)
Millastas tää syksy on sitte ollu?
Ihan ekana koulupäivänä mut siirrettiin kakkosluokalle, koska aikasemmat
restonomi-opinnot oli hyväksiluettavissa. ÄLÄ SIIS VÄITÄ, ETTEI
OPISKELUSTA OLIS HYÖTYÄ! 3,5 vuoden opinnot lyheni vuodella. =)
Orientoivina päivinä tutustuttiin lähinnä kouluun, kaupunkiin ja toisiin
opiskelijoihin erinäisissä riennoissa. Varsinainen opiskelu alko
seuraavalla viikolla. Täytyy kyllä myöntää, että on tähän pänttäämiseen
ja tekstin tuottamiseen ollu taas totuttelua. Ja
valintakoetilaisuuksista asti kummitellu matikkamörkö seuraa mua
edelleen… Kyllä mä sen vielä selätän!
Opintojen parissa ahertamassa. Kuvaaja: Matias Helander.
Opintoihin totuttelua helpompaa on ollu solahtaa energisten nuorten ihmisten virtaan, joka TAMKin kampuksella on. On myös ollu hauskaa huomata, että hieman keskiverto-opiskelijaa iäkkäämpänäkin on mahdollista saada kavereita! Älä siis murehdi opiskelijaelämään sopeutumisesta, sillä jokaselle löytyy aivan varmasti jotakin. Niin opinnoista kuin kanssaihmisistä.
Opiskelemaan TAMKiin?
Syksyllä 2014 alkavan koulutuksen yhteishaku 3.3. - 1.4.2014
Pääsykokeissa on matematiikan osio ja ennakkoaineistoon pohjautuva tehtäväosio.