Takuulla tekemistä! -projektissa olemme tiedottaneet lyhytvideoilla ja blogiteksteillä erilaisista mahdollisuuksista, joihin omaa elämänpolkuaan etsivät nuoret voivat tarttua. Itselläni kävi todella hyvä mäihä, kun pääsin tähän projektiin oman alan töihin heti medianomiksi valmistumisen kynnyksellä. Projektissa työskentely sopi elämäntilanteeseeni kuin nenä päähän, sillä saatoin tehdä osa-aikaisesti myös toista työtä ja toteuttaa samalla omaa taideprojektia. Oli mielenkiintoista nähdä TAMKin toimintaa myös henkilökunnan näkökulmasta.
TT! -projekti tarjosi minullekin Takuulla tekemistä!
Pääsin projektin aikana tekemään tuottajan, ohjaajan, toimittajan, äänittäjän ja näyttelijän tehtäviä. Yksi työtehtävistäni oli yhteydenpito videoiden toimeksiantajiin, eli niiden tahojen edustajiin, joiden toiminnasta videomme kertovat. Toteutimme yli 50 videoo lähes neljällekymmenelle eri toimeksiantajalle. Videot löydät Youtube-tililtämme Takuulla tekemistä! nuorisotakuulla, käy katsomassa.
Kevään 2015 tiimiläisiä: Katri, Helena, Virva, Veera ja Mari.
Yhteydenpito
oli aluksi jonkin verran jännittävää, mutta hankkeen edetessä huomasin,
miten ilahtuneina meidät otettiin vastaan videoita kuvaamaan. Aikaisemmin olin ollut mukana tekemässä videoita harjoitustöinä osana
AMK-opintoja, mutta tällä kertaa vastassa olivat oikeat asiakkaat! Koin
todella hyödylliseksi kartuttaa kokemusta siitä, miten kohdataan uusia
yhteistyökumppaneita. Sähköpostien nakuttelu ja puhelinsoitot tuntuivat
vähitellen aivan luontevilta puuhilta. Tukea ja neuvoja sain fiksulta,
lahjakkaalta ja hauskalta tiimiltämme.
Tuottajan parhaat kaverit: Google ja ruutuvihko
Projektimme on Euroopan unionin sosiaalirahaston sekä Ely-keskuksen rahoittama, myös TAMKilta on omarahoitusosuus. Lisätietoa ohjelmista rakennerahastokauden 2007 - 2013 arkistosivulta. Ulkopuolisten rahoittajien mukanaolo vaikutti työskentelyymme siten, että tiimimme tuli ottaa huomioon rahoittajien toiveet ja näkemykset projektin toteutuksessa. Lisäksi työmme dokumentoitiin rahoittajia varten. Opinkin kirjoittamaan muistiinpanoja ja kommunikoimaan työtovereiden kanssa Google-työympäristön avulla.
Kuvan lähde: Wordpress.com
Tehtävät vaativat tietynlaista tarkkuutta ja täsmällisyyttä, jotka koin henkilökohtaiseksi haasteeksi: on esimerkiksi eri asia myöhästyä videotiimin palaverista kuin oppitunnilta.
Kirjoitinkin usein to do -listoja tehtävistä töistä, jotta muistaisin pitää yhteyttä eri toimeksiantajiin ja kirjoittaa some-päivitykset ajallaan. Pientä sähläämistä ja unohduksia sattuu elämässä aina, mutta onneksi tarjoutuu myös tilaisuuksia skarpata!
Olipahan kokemus!
Tutustuimme moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja ihmisiin. Huomasin, että nuorille on tarjolla monenlaista tukea oman elämän rakentamiseen, vaikka itse en tiennyt esimerkiksi Nuorten talosta tai Te-toimiston uraohjauksesta aiemmin. Näihin palveluihin kannattaa tarttua!
Kuvan lähde: Photosof.org
Erityisen mukava muisto jäi Mikä ihmeen nuorisotakuu? -videon kuvauksista. Kuvasimme videota viime kesänä aurinkoisena päivänä, jonka aikana ehdimme kiertää Tampereen
puistoja kameran kanssa sekä pysähtyä jäätelökioskille hyvin ansaitulle
tauolle. Innostuneena kirjoitin Nuorisotakuusta myös oman juttuni Hyvä, paha Nuorisotakuu?
Nyt projektin päättyessä jään odottamaan innolla uusia haasteita.
Kiitokset blogilukijoille sekä videoiden katsojille minunkin puolestani -
pitkää kuumaa kesää kaikille!
........................... Kirjoittanut: Mari Heikkilä, TT! -tuottaja Takuulla tekemistä!
Kun aloitin työt Takuulla tekemistä! -projektin osa-aikaisena tuottajana, mielikuvani Nuorisotakuusta rajoittui tienvarsitiedotukseen. Mieleen muistuu katu-uskottavaksi kuvakäsitelty kalju mies tuijottamassa vaativasti suoraan sieluuni. Toisesta mainoksesta muistan vaalean tytön, joka näytti tulleen pestatuksi kuvaan suoraan mallitoimiston listoilta. Päättäväisestä ilmeestään päätellen kuvan nuori nainen on koulutukseltaan vähintäänkin lääketieteen lisensiaatti. En ole katu-uskottava kalju mies, lääketieteen lisensiaatti tai malli, joten en halunnut ottaa aiheesta enempää selvää. Asia ei tuntunut koskevan minua.
Uskon molempien kuvien henkilöiden olevan oikein mukavia ihmisiä siviilielämässä. Tyypit, joita Nuorisotakuu koskee – nuoret vailla opiskelu- tai työpaikkaa – taitavat kuitenkin tulla tutuiksi ilmiön kanssa etupäässä käytännön toimien kautta.
Mistä nuorisotakuussa on kyse?
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) verkkosivuilla Nuorisotakuu on määritelty seuraavasti: Hallitusohjelmaan sisältyy nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen siten, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.
Myös muissa lähteissä, esimerkiksi nuorisotakuun omilla verkkosivuilla,
käytetään termiä paikan tarjoaminen. Käytännössä tämä ei tarkoita sitä,
että nuori välttämättä saisi hänelle osoitetun avoimen paikan. Nuorella
on velvollisuus hakeutua aktiivisesti työ- ja elinkeinopalveluiden eli TE-palveluiden (kotoisammin työkkärin) ehdottamiin työpaikkoihin. Mikäli hän saa paikan, hänellä on myös velvollisuus ottaa paikka vastaan.
Katso Takuulla tekemistä! -projektin video Mikä ihmeen Nuorisotakuu?
Nuorisotakuun avulla kurssi kohti elämää!
Aktiivisuuden
puutteesta saattaa seurata työttömyysturvalain mukainen sanktio,
esimerkiksi työttömyysturvan menettäminen. Nuoren kannattaa näin ollen
pelata Nuorisotakuun säännöillä, tai hän saattaa menettää
työttömyyspäivärahansa.
Kuva: Työelämän ulkopuolinen (Lähde: MorgueFile)
Tiivistettynä: jos olet joutilas, työkykyinen
nuori, työkkäri potkii sinua taatusti takamukselle, kunnes kurssisi
osoittaa kohti työelämää.
Tämä kuulostaa hyvältä niiden kannalta, jotka eivät halua viettää elämäänsä kotona Frendien uusintoja tuijottaen. Toisaalta takuu koskee myös niitä, jotka kokevat kutsumuksekseen esimerkiksi kotiäidin elämäntyön. Jos haluat etsiä elämällesi suuntaa InterRail-reissulta, työkkäri ei elämäsi opintoretkeä kustanna. Töitä on oltava valmis tekemään periaatteessa heti, kun kutsu käy. Nuorisotakuu ajaa tikanpoikaa puuhun, nuorta itse ansaitun ruisleivän syrjään kiinni.
Mitä mieltä Nuorisotakuusta?
Nuorisotakuun onnistumisesta voi olla montaa mieltä. Tilatokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan nuorten osuus suomalaisten työttömien joukossa on kasvanut vuodesta 2013 vuoteen 2014 muutaman prosentin verran. Toisaalta Työ- ja elinkeinoministeriössä arvioidaan, että nuorisotakuu on tavoittanut tavalla tai toisella noin 300 000 nuorta. Moni kuntouttavaan toimintaan osallistuva nuori saattaakin työllistyä vasta tulevaisuudessa.
Entäs ne nuoret, joita huvittaisi vetää vuosi tai pari henkeä? Heiltä ei mielipiteitä juurikaan kysellä. Junnun, joka pystyy opiskelemaan tai tekemään töitä, ei sovi nykyään vetää lonkkaa turhan pitkään. Työttömän pitää periaatteessa olla valmis hakemaan milloin tahansa mitä tahansa toimiston ehdottamaa opiskelupaikkaa tai työtä sekä ottaa se vastaan. Tämä koskee myös nuoria. Kuntouttavat palvelut ja henkilökohtainen ohjaus on samaten parasta hyväksyä nurisematta, jos tililleen tahtoo jatkossakin kilahtelevan ruokarahaa tasaiseen tahtiin. Duunin tekeminen itsensä työllistämiseksi on tavallaan vastike tukien ansaitsemiselle.
Katso Takuulla tekemistä! -projektin video Miten Tampereen kaupunki toteuttaa Nuorisotakuuta?
Saadakseen esimerkiksi työttömyysetuutta ihmisen täytyy pelata tietyillä säännöillä asioidessaan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Nuorten kohdalla tämä tulee esiin heti peruskoulun jälkeen. Peruskoulusta tai lukiosta valmistuessa on nimittäin viisainta hakea jatkokoulutukseen – ei vain siksi, että pääsisi isona töihin, vaan myös siksi, että muuten ei välttämättä saa lähivuosina opinto- tai työttömyystukea. Helsingin Sanomat julkaisi 26.6.2014 nuoren miehen mielipidekirjoituksen, jossa hän kertoi TE-toimiston evänneen häneltä työttömyysetuuden. Mies oli valmistunut peruskoulusta ja lähtenyt tekemään pätkän töitä, jättäen jatkokoulutushaut valmistumisvuonna sikseen. Peliliikkeet kannattaa sovittaa lajin henkeen tai saattaa tulla vihelletyksi ulos tukikentältä.
Kuva: Vaativan työn ääressä (Lähde: MorgueFile)
Jokainen työtehtävä auttaa eteenpäin
Töiltäni en ole itse ehtinyt kokea TE-toimiston auttavien käsien kouraisua. Media-alalle koulutettu kaverini on kuitenkin kertonut toimiston kautta hänelle tarjotusta ja hänelle sopimattomasta siistimisalan pestistä. Tämä motivoi häntä hankkimaan omin voimin pikimmiten mitä tahansa muuta työtä.
Työolojen vuoksi stressi sekä yleinen kettuuntuneisuus kasvoivat hänelle liian kitkeriksi kestää. Kamu löysikin pian itse uuden työpaikan paikallisesta tehtaasta. Vaikka uusi työnkuva vastaa yhtä huonosti hänen koulutustaan kuin siistijän hommat, hän viihtyy uudessa työympäristössään paremmin ja pääsee hyödyntämään taitojaan tehokkaammin. Nykyään hän kirjoittelee Facebookissa tyytyväisenä työnantajan tarjoamista grillimakkaroista, työpaikalta, johon TE-toimisto antoi hänelle vähintäänkin työntöapua.
Eräs toinen kaverini Elisa on ollut tyytyväinen saamiinsa TE-toimiston palveluihin. Hän etsi ammattiopistosta valmistuttuaan useamman kuukauden töitä, ja koki saavansa Työ- ja elinkeinotoimistolta arvokasta tukea ja ohjausta. Tällä hetkellä Elisa iloitsee löytämästään työpaikasta.
Ota nuorisotakuusta irti kaikki, minkä saat!
Mitä mieltä Nuorisotakuusta nyt sitten pitäisi kaiken kaikkiaan olla? Jos et ole tyytyväinen elämääsi, kannustaisin tekemään asialle jotakin ihan itse. TE-toimistosta tuskin tarjotaan bändillesi keikkaa Tavastialle. Voit kuitenkin herätä aamulla, peittää korvasi kuulokkeilla ja lähteä luuttuamaan hämäriä rappukäytäviä loskasta. Kun satut olemaan hereillä, palaa kotiin ja tee biisi kovista kokemuksistasi. Jatka soittamista kunnes biisiä kuuntelee täpötäysi Olympiastadion. Matkallasi stadikalle ota Nuorisotakuusta irti kaikki, minkä saat!
Kesäisenä torstaina 5.6.2014 Tampereen Keskustorilla järjestettiin Nuorille töitä! -tapahtuma. Tapahtuman tarkoituksena oli tuoda yhteen töitä hakevat nuoret ja avoimet työpaikat.
Paikalla oli myös oppilaitosten edustajia kertomassa omasta koulutustarjonnastaan. Tapahtuman kohderyhmään kuuluivat kaikki alle 30-vuotiaat. Tapahtuman juonsi Oskari Palomäki ja esiintyjinä kuultiin Uusi päivä -sarjasta tuttua Vihreät valot -yhtyettä sekä nähtiin taikuri Jose Ahosen taikatemppuja. Tapahtuma kesti kahdestatoista kello kuuteentoista. Tapahtumassa oli tarjolla kaiken kaikkiaan yli 130 avointa työpaikkaa ja 50 näytteilleasettajaa, joista 30 oli yritysten pitämiä esittelypisteitä. Töiden hakeminen onnistui jättämällä CV tai käyntikortti itseä kiinnostavan yrityksen pisteelle.
Takuulla tekemistä! menossa mukana
Kuva: Takuulla tekemistä -projektin työntekijöitä Nuorille töitä! -tapahtumassa
Takuulla tekemistä! -projekti oli mukana toteuttamassa tapahtumaa, tapahtumapäivänä meillä oli myös oma esittelypiste. Esittelypisteellä jaoimme myös infomateriaaleja Tampereen ammattikorkeakoulusta ja kerroimme eri koulutusvaihtoehdoista. Kuvaustiimimme
toteutti myös mainosvideon tapahtuman markkinoimiseksi. Tapahtumaa
edeltävänä keskiviikkona ikuistimme tapahtuman rakentamisen ja
pystytyksen Vanhan kirkon kellotapulista videolle.
Kuva: Kuvaukset ja haastattelut käynnissä
TT!-projektissa on
tehtävänämme jakaa mielenkiintoisella tavalla lyhyiden videoiden ja
blogitekstien kautta tietoa eri koulutus- ja työllistymisvaihtoehdoista
nuorille.
Keskustorilla ständimme vetonaulana toimi K e s ä k u v a p i s t e,
jossa nuoret pääsivät kertomaan oman unelmansa ja se ikuistettiin
valokuvaamalla. Valokuvaajina toimivat TT!-projektin tiimiläisemme.
Videoimme myös y r i t y s t e n v i d e o h a a s t e i t a, joissa yritykset kertovat kuinka monta nuorta he ovat palkanneet töihin ja haastavat muut yritykset tekemään samoin.
Kuvasimme tapahtuman aikana huikeat 10 videohaastetta! Kesäkuvat on julkaistu Takuulla tekemistä! -projektin Facebook-sivulla ja videohaasteet YouTube-kanavallamme.
Kuva: Nuorten unelmia Kesäkuvapisteessä
Nuorille töitä -tapahtuma oli menestys
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli suuri menestys. Sää suosi, aurinko paistoi ja lämmitti, ja tapahtumaan osallistui upeasti runsaat 1500 nuorta. Ilmapiiri oli iloinen ja positiivinen, ja on varmaa, että yrityksiä saatiin tuotua lähemmäs nuoria ja toisinpäin.
Onnistuneesta tapahtumasta saamme kaikkien osallistujien lisäksi kiittää myös tapahtuman pääjärjestäjiä, joita olivat Pirkanmaan Yrittäjät ry, TE-toimisto, ELY-keskus, Tampereen kaupunki, Yritys-Suomi, TAKK ja TAMK.
Monissa nuorten työpajoissa ympäri Pirkanmaata on ollut joulun alla hyörinää ja vilinää kuin pukin pajassa konsanaan. Pipari ja glögi tuoksuvat, joulumieli nostaa tunnelmaa.
Tiedäthän työpajat?
Työpajoilla on mahdollisuus työkokeiluun ja tuettuun työllistymiseen, sekä kuntouttavaan työtoimintaan. Työpajat tarjoavat työttömille töitä, valmennusta työelämään, tukea ja koulutusta henkilökohtaisen tarpeen mukaan.
Ruoveden työpajat ovat ilahduttaneet jouluisilla somistuksillaan myös ohikulkijoita. Ruovesi on hyvä esimerkki työpajatoiminnasta, sillä sieltä löytyy todella monenlaista pajaa ja tukitoimintaa nuorille. Kannattaa tutustua tarkemmin Ruoveden monipuoliseen pajatarjontaan:
Kirjoitimme vajaa vuosi sitten Ylä-Pirkanmaan rumista työllisyystilastoista. Vuoden 2014 syys- ja lokakuun työllisyystilastot on nyt julkaistu, joten on mielenkiintoista tarkistaa tämän päivän tilanne. Mitä kuuluu Pirkanmaan pohjoisosan kunnille nyt? Yleisessä tiedossa on se, että monissa Ylä-Pirkanmaan kunnissa yritykset ovat joutuneet lomauttamaan työntekijöitään. Tämä ei voi tietää hyvää nuortenkaan työllisyyden kannalta.
Koulutusten alku kaunisti aavistuksen syyskuun tilastoja. Lokakuun lopun tilannekatsaus ei ihan niin valoisa kuitenkaan enää ollut. Silloin alle 25-vuotiaita työttömiä Virroilla oli 47 (10/2014), kun heitä vuotta aiemmin oli vain 38 (10/2013).
Myös Ruovedellä nuorisotyöttömyys oli nousussa. Lokakuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä oli 29 (10/2014). Vuotta aiemmin heitä oli vain 19 (10/2013). Mänttä-Vilppulassa työttömien määrä laski yhdellä. Lokakuussa 2014 heitä oli 55.
Samuli työllistyi Sanssi-kortin avulla. Kaikki nuoret eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Kuva: Lahja.
Tilastot eivät kerro, mitä viime vuoden työttömille nuorille on tapahtunut. Ovatko he muuttaneet isompiin kaupunkeihin? Ovatko he työllistyneet? Ovatko he aloittaneet opiskelun? Tai ovatko he mukana esim. työkokeilussa, työvoimakoulutuksessa tai kuntouttavassa työtoiminnassa?
Muuttoliikettä on ollut, erityisesti Mäntästä tasaisena virtana jo pidempään. Opiskelemaan nuoria lähti syksyllä enemmän kuin edellisenä syksynä. Nuorten työllistyminen on nyt syksyllä ollut vähäistä, kesällä sanssikortin avulla työllistyttiin hyvin. Työkokeiluissa, työtoiminnassa ja Kalotissa nuoria on melko paljon koko ajan, arvioi Pirkanmaan TE-toimiston yritysneuvoja Päivi Tulijoki.
Sanssi-tukien määrässä ei alkuvuonna ole tapahtunut merkittävää muutosta. Tilasto ei myöskään kerro paikkakuntaa, mihin nuoret ovat työllistyneet. Työllistyminen ei siis välttämättä ole tapahtunut juuri nuoren asuinkunnassa.
Tammi-lokakuun 2014 aikana Sanssi-kortin kautta työllistyneiden määrä oli Juupajoella 6 (1-10/14) ja 7 (1-10/13), Mänttä-Vilppulassa vastaavat luvut olivat molempina vuosina 54, Ruovedellä 30 (1-10/2014) ja 27 (1-10/2013) sekä Virroilla 48 (1-10/2014) ja 53 (1-10/2014).