TT! -projekti tarjosi minullekin Takuulla tekemistä!
Pääsin projektin aikana tekemään tuottajan, ohjaajan, toimittajan, äänittäjän ja näyttelijän tehtäviä. Yksi työtehtävistäni oli yhteydenpito videoiden toimeksiantajiin, eli niiden tahojen edustajiin, joiden toiminnasta videomme kertovat. Toteutimme yli 50 videoo lähes neljällekymmenelle eri toimeksiantajalle. Videot löydät Youtube-tililtämme Takuulla tekemistä! nuorisotakuulla, käy katsomassa.
Kevään 2015 tiimiläisiä: Katri, Helena, Virva, Veera ja Mari. |
Yhteydenpito oli aluksi jonkin verran jännittävää, mutta hankkeen edetessä huomasin, miten ilahtuneina meidät otettiin vastaan videoita kuvaamaan. Aikaisemmin olin ollut mukana tekemässä videoita harjoitustöinä osana AMK-opintoja, mutta tällä kertaa vastassa olivat oikeat asiakkaat! Koin todella hyödylliseksi kartuttaa kokemusta siitä, miten kohdataan uusia yhteistyökumppaneita. Sähköpostien nakuttelu ja puhelinsoitot tuntuivat vähitellen aivan luontevilta puuhilta. Tukea ja neuvoja sain fiksulta, lahjakkaalta ja hauskalta tiimiltämme.
Tuottajan parhaat kaverit: Google ja ruutuvihko
Projektimme on Euroopan unionin sosiaalirahaston sekä Ely-keskuksen rahoittama, myös TAMKilta on omarahoitusosuus. Lisätietoa ohjelmista rakennerahastokauden 2007 - 2013 arkistosivulta. Ulkopuolisten rahoittajien mukanaolo vaikutti työskentelyymme siten, että tiimimme tuli ottaa huomioon rahoittajien toiveet ja näkemykset projektin toteutuksessa. Lisäksi työmme dokumentoitiin rahoittajia varten. Opinkin kirjoittamaan muistiinpanoja ja kommunikoimaan työtovereiden kanssa Google-työympäristön avulla.
Kuvan lähde: Wordpress.com |
Tehtävät vaativat tietynlaista tarkkuutta ja täsmällisyyttä, jotka koin henkilökohtaiseksi haasteeksi: on esimerkiksi eri asia myöhästyä videotiimin palaverista kuin oppitunnilta.
Kirjoitinkin usein to do -listoja tehtävistä töistä, jotta muistaisin pitää yhteyttä eri toimeksiantajiin ja kirjoittaa some-päivitykset ajallaan. Pientä sähläämistä ja unohduksia sattuu elämässä aina, mutta onneksi tarjoutuu myös tilaisuuksia skarpata!
Olipahan kokemus!
Tutustuimme moniin mielenkiintoisiin paikkoihin ja ihmisiin. Huomasin, että nuorille on tarjolla monenlaista tukea oman elämän rakentamiseen, vaikka itse en tiennyt esimerkiksi Nuorten talosta tai Te-toimiston uraohjauksesta aiemmin. Näihin palveluihin kannattaa tarttua!
Kuvan lähde: Photosof.org |
Erityisen mukava muisto jäi Mikä ihmeen nuorisotakuu? -videon kuvauksista. Kuvasimme videota viime kesänä aurinkoisena päivänä, jonka aikana ehdimme kiertää Tampereen puistoja kameran kanssa sekä pysähtyä jäätelökioskille hyvin ansaitulle tauolle. Innostuneena kirjoitin Nuorisotakuusta myös oman juttuni Hyvä, paha Nuorisotakuu?
Nyt projektin päättyessä jään odottamaan innolla uusia haasteita. Kiitokset blogilukijoille sekä videoiden katsojille minunkin puolestani - pitkää kuumaa kesää kaikille!
...........................
Kirjoittanut:
Mari Heikkilä,
TT! -tuottaja
Takuulla tekemistä!