9.12.2014

Nuorten toiveet todeksi

Joskus kuulee väitettävän, ettei nuorilla ole vaikutusmahdollisuuksia. Väitteitä säestetään helposti sanomalla, ettei nuorten toiveita kuitenkaan koskaan toteuteta, vaikka niitä pyydettäisiinkin. Totuus on onneksi toisenlainen.

Yläkoululaiset toivoivat vessaremonttia ja mopokatosta Virroilla.

Virtain kaupunki on ollut neljän vuoden aikana mukana valtakunnallisessa aloitekanava-palvelussa. Alussa nuorten viestejä ja toiveita tuli palveluun hyvinkin paljon, mutta aktiivisuus hieman väheni alkuinnostuksen jälkeen. Havaittavissa on ollut myös väärinkäytöksiä, sillä ilmeisesti muutamat aikuisetkin ovat lähestyneet kunnan päättäjiä nuorille tarkoitetun median kautta.

Mutta moni Virtain nuorten toiveista on myös toteutunut.

  • Koululle on saatu mopokatos, yläkoulun vessoja on kunnostettu, koripalloharrastusta kokeiltiin ja ruokailun yhteyteen saatiin puhdas juomavesi, luettelee nuorisosihteeri Raili Katajamäki nuorten toteutuneita toiveita.

Nuorten toiveet liittyvät lähinnä koulu- ja harrastusmaailmaan. Joitakin esityksiä on tullut sellaisistakin asioista, jotka eivät ole toteutuskelpoisia (valtava ostoskeskus, junaliikennettä Tampereelle vaikka vain kerran viikossa, uimahalli jne.)

Virtain yläkoulun mopokatos. Kyllä mopojen nyt kelpaa odotella ajajaansa sateisen koulupäivän ajan.



Nuortenideat.fi jatkaa toimintaa


Aloitekanavatoiminta loppuu Suomessa 1.3.2015. Uusi nuorten verkko-osallistumispalvelu, Nuortenideat.fi, avataan vuoden 2015 alussa. Se tulee osaksi oikeusministeriön demokratiapalveluita. Demokratiapalvelut tarjoavat kansalaisten sähköisten palveluiden kokonaisuuden. Koordinaatti tarjoaa maksuttomat asiantuntija- ja tukipalvelut organisaatioiden käyttöön.

Nuortenideat.fi on maksuton ja kaksikielinen vaikuttamispalvelu. Esimerkiksi yhden kunnan alueelta vaikuttamispalveluun voivat avata omat sivunsa niin yksittäiset koulut ja oppilaitokset, järjestöt, kunnan eri hallintokunnat, nuorten toimijaryhmät ja muut paikalliset tai valtakunnalliset toimijat.

Nuortenideat.fi toimii välineenä myös demokratiakasvatuksessa. Koordinaatti tekee viestinnällistä ja koulutuksellista yhteistyötä esimerkiksi historian- ja yhteiskuntaopin opettajien ja oppilaskunnan ohjaavien opettajien kanssa. Tukipalveluina tarjotaan muun muassa toiminnallisia ja osallistavia menetelmiä sekä materiaalia osallisuudesta ja vaikuttamisesta.

Palvelussa nuoret voivat ideoida omia muutosehdotuksiaan sekä kommentoida ja kannattaa muiden ideoita. Ideoista muodostuu aloitteita, jotka etenevät joko Kuntalaisaloite.fi-palveluun tai käsittelyyn muuta kautta. Nuoret voivat seurata asioiden käsittelyä ja saavat tiedon päätöksestä. Kasvatuksellinen näkökulma korostuu palvelussa ja nuorta tuetaan itse viemään asiaa eteenpäin.

Heli Antila
lehtori
TAMK/ Virtain toimipiste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti? Kommentoi!