20.2.2015

Opiskelijabudjetti ja matkailu – täydellinen yhtälö


Oona nuukailee -juttusarjassa "Opiskelijabudjetilla voi matkustaa" 4/6

Mieli kirkastuu matkaillessa. Olen huomannut, kuinka askel kevenee koto-Suomen jäädessä taakse, ja innostuneet hihkaisut alkavat viimeistään lentokoneen pyörien rullatessa kiitoradalla. Opiskelijakin voi nähdä maailmaa, vaikka tulot eivät riittäisi viiteen tähteen ja luksus-jettiin. Edullinen matkustaminen vaatii vaivannäköä, mutta ei ole mahdotonta. Suurimmat menoerät tulevat majoittumisesta ja kuljetuksista, mutta muuten maailmalla pärjää melko vähällä rahalla. Muutama satanen voi riittää unelmamatkaan.




Suunnittelulla ja ennakoinnilla superlomalle


Reissun suunnittelu voi olla yhtä ihanaa kuin itse matkustaminen. Toiset tykkäävät matkustella vailla suunnitelmia, mutta monesti huolettomuus tulee kalliiksi. Mieti ensin, millaisen loman haluat, sillä se voi vaikuttaa matkustusajankohtaan.

Kuva: Lainaa ilmaista tietoa kirjastosta.
Arvaatko, minne minä suuntaan keväällä?

Rantaloma räntäisenä low seasonina ei onnistu, mutta matka suurkaupunkiin toimii vuodenajasta riippumatta. Talvinen Eurooppa tai Yhdysvallat on vain pukeutumiskysymys! Kannattaa miettiä, millaisia aktiviteetteja kaipaa reissultaan. Shoppailija suuntaa ostoskeitaaseen ja ruokaharrastaja ravintolaparatiisiin. Jos tahdot kulttuurielämyksiä, varaa konsertti- ja näytelmälipuille kunnon budjetti. Kaikki itselle mieluisat ja tärkeät kohteet kannattaa selvittää etukäteen osoitteineen ja pääsymaksuineen. Jos aktiviteetteja kertyy kymmenittäin, joka päivälle suunniteltu matkaohjelma ei ole yhtään tyhmempi idea.

Muistathan, että lähelle pääsee helpommin ja halvemmalla, mutta monessa Euroopan suuressa kaupungissa asuminen maksaa paljon. Esimerkiksi Lontoo tunnetaan turistin kannalta törkeän kalliina hotellikaupunkina. Huokeaa yösijaa kannattaa etsiä ajoissa.




 

Varaa netistä, mutta vältä vaaranpaikkoja


Netti on hyvä työväline edullista matkaa metsästävälle. Internet on pullollaan hotelliarvioita, varaussivustoja ja alennuskoodeja. Klikkaillessa kannattaa kuitenkin muistaa, että liian hyvä ja halpa on useimmiten bluffia. Hintavertailupalvelut kuulostavat hyviltä, mutta osa varaussivustoista on saanut todella huonoa palautetta epäluotettavuuden vuoksi. Halpa hinta voi kostautua maksuongelmina ja varaussotkuina. Turvallisimmin varaat huoneen hotellin omilta nettisivuilta, mahdollisesti vielä alennuksella.

Kuva: Netti on budjettimatkaajan ystävä.
Etsi tietoa, varaa lippuja, lue arvosteluja.

Lentoja saa nykyään netistä edullisesti, varsinkin, jos lennolle ei kaipaa mukavuuksia. Halpalentoyhtiöiden perusliput ovat halpoja, mutta erillismaksuja voi olla paljon. Tutki maksutaulukot ja lisäpalveluhinnastot tarkkaan ennen matkan varaamista. Harkitse lentämistä pelkän käsimatkatavaran kanssa, sillä ruumakuljetuksesta voidaan veloittaa halpalennoilla erikseen. 

Matka kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä silloin saa yleensä parhaat tarjoukset. Seuraa hintoja vaikka päivittäin!



 

 

Pakkaa harkiten, kuluta järkevästi


Ole minimalisti ja pakkaa matkalle mukaan mahdollisimman vähän, sillä liian painavasta laukusta johtuvat lisämaksut ovat pirullisen ikäviä. Rakenna matkalle niin sanottu capsule wardrobe, jonka osat sopivat toisiinsa ja josta saa koostettua monta asua. Jos et suuntaa tropiikkiin tai kärsi liikahikoilusta, joka päivälle ei tarvitse uutta paitaa. Asusteet tuovat vaihtelua.

Pakkaa käsimatkatavaroihin tyhjä vesipullo, jonka voit täyttää lentokentän vessassa. Kannattaa myös selvittää, onko kohdemaan hanavesi juomakelpoista: täyttämällä pullon kraanavedellä voi säästää melko paljon.


Kuva: Tuo kotiin ilmaisia matkamuistoja.
Esitteistä fiilistellään mennyttä matkaa,
ja ison kartan voi kehystää seinälle.
Ihanaa, vihdoin perillä! Suuntaa lentokentältä hotellille mieluummin julkisilla kuin hintavalla taksikyydillä. Kohteessa kannattaa välttää turistirysiä, sillä matkailijoille suunnatut paikat ovat poikkeuksetta kalliita. Jos olet selvittänyt etukäteen kohdemaasi hintatason, tiedät, kuinka paljon esimerkiksi limsalasillisen tulisi maksaa. Käytä paikallisten suosikkiruokapaikkoja ja mieti, onko turistinähtävyys tyyriin pääsymaksun arvoinen. Katselisitko mieluummin aitoa paikallista menoa kivan kahvilan terassilla? 

Osta matkamuistoja harkiten. Tarpeelliset ja monikäyttöiset tavarat voittavat vertailussa turhat rihkaman. Shoppailua voi suunnitella jo etukäteen budjetissa pysymisen takaamiseksi. Kaupoissa pyöriminen päämäärättömästi ja rahasokeana voi olla hauskaa, mutta lompakko riutuu huonoista hutiostoista.

 


Hyvää matkaa!
 
......................................  
Kirjoittanut/Takuulla tekemistä!
Oona Uski
Liiketalouden opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu




Avainsanat: matkailu, budjetti, internet, shoppailu, pakkaaminen, lento, hotelli, opiskelija, matkamuisto, raha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti? Kommentoi!