Yrittäjäksi voi ryhtyä heti kun liikeidea ja käytännön järjestelyt ovat kunnossa, mutta tarjolla on myös monenlaista yrittäjyyskoulutusta. Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa voi opiskella neljältä eri koulutusalalta ammattikorkeakoulututkinnon yrittäjyyteen erikoistuen. Pääsin kurkistamaan nuorten yrittäjien arkeen ja sain kuulla, millaista on, kun opiskelun pääosassa eivät olekaan oppitunnit ja kokeet.
Tampere-talon vieressä sijaitsevassa Sorsapuistossa on juuri satanut vettä ja iltapäivän aurinko pilkahtelee pilvien välistä. Puistokahvila Pulun edessä alkaa parveilla sorsien sijaan herkuista haaveilevia asiakkaita. Luukut avataan joka päivä kello 10 ja niitä pidetään avoinna kello 20 asti. Kahvila on avoinna elokuun loppuun asti säävarauksella. Puistokahvila Pulussa myydään kahvia ja virvokkeita, makeita ja suolaisia leivonnaisia sekä muuta pientä purtavaa. Kesän mittaan kahvilan luona järjestetään muun muassa puistokirppiksiä ja musiikkiesityksiä.
Kuva: Proakatemian opiskelijat pyörittävät Sorsapuistossa Puistokahvila Pulua ja Minetti-jäätelökioskia. |
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) yrittäjyyden yksikön Proakatemian opiskelijat vastaavat sekä Puistokahvila Pulun että sen viereen pystytetyn jäätelökioski Minetin toiminnasta. Kiosk
eja pyörittävät opiskelijat kuuluvat VoluMi Osuuskuntaan, joka on mukana samaan aikaan monessa muussakin projektissa. VoluMin väki kertoi tarkemmin mistä oikein on kyse.
Kuva: Teppo Tieranta VoluMi Osuuskunnasta. |
“Opiskelu Proakatemialla on vapaata ja haasteellista sekä mukavan käytännönläheistä. Kaikki alkoi siitä, kun istuttiin koko porukka luokkaan rinkiin ja tutustuttiin toisiimme. Sitten perustettiin yritys ja lähdettiin tekeen projekteja”, Teppo Tieranta VoluMista muistelee.Tepon mielestä parasta Proakatemialla ovat olleet samanhenkiset ihmiset ja haasteellisinta aikatauluttaminen. Töitä ja projekteja on paljon, joten kalenteri on ehdottoman tärkeä apuväline.
VoluMin Olli Kylökäs taas kertoo jokaisen päivän olevan Proakatemialla erilainen, mutta päivä alkaa usein samalla kaavalla. “Aamulla tullaan toimistolle ja tarkistetaan millaista tekemistä on päivälle. Projektien mukaan mennään. Jatketaan siitä mitä on edellisenä päivänä saatu alulle”.Olli toivoo, että tulevaisuudessa voisi jatkaa yrittämisen parissa ja hänen haaveena olisi, että VoluMista tulisi enemmänkin kuin vain opiskelijayritys.
Kuva: VoluMin Olli (kuvassa vasemmalla), Riku ja Teppo. |
Puistokahvila Pululla on tänään työskentelemässä myös VoluMin Riku Lempinen. Kysyin Rikulta, Ollilta ja Tepolta suosittelevatko he Proakatemiaa. “Kyllä, ehdottomasti!”, vastasivat pojat lähes yhteen ääneen.
“Proakatemia sopii ihmisille, jotka haluavat tehdä omaa hommaa. Opiskelu on aika paljon tavallisesta poikkeavaa ja se ei sovi niille, jotka haluavat tietyt ennalta määrätyt kurssit ja vain vähän suunnitella itse”, Olli tarkentaa.
Yrittäjyyden opiskelua Proakatemialla
Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK tarjoaa ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta usealta eri koulutusalalta ja opintoja on mahdollista suorittaa niin päiväopiskeluna, aikuisopiskeluna kuin myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta. TAMKin tarjoamista tutkinnoista neljää yhdistää yksi tekijä: yrittäjyys. Yrittäjyyteen voi suuntautua liiketaloudesta, tietojenkäsittelystä, palveluliiketoiminnasta sekä sosiaali- ja terveysalalta.
Proakatemia on TAMKin yrittäjyyden yksikkö, joka toimii Tampereen keskustassa sijaitsevissa tiloissa, Finlaysonin alueella. Yksikön 15-20 hengen tiimiyrityksiin on tähän asti haettu TAMKin liiketalouden tai tietojenkäsittelyn koulutusohjelmista ensimmäisen vuoden perusopintojen aikana. Hakuprosessiin on kuitenkin tulossa muutoksia ensi keväänä, kun yrittäjyyden suuntautumisvaihtoehto tulee valittavaksi jo tutkinnon hakuvaiheessa. Lisäksi tänä vuonna myös palveluliiketoiminnan opiskelijoilla oli mahdollisuus hakea opiskelemaan Proakatemiaan.
Uutena juttuna Proakatemialla aloittaa syksyllä muiden tiimien ohella ensimmäistä kertaa matkailuun suuntautuva matkailutiimi. Tiimin valmentajana toimiva Liisa Heinonen kertoo odottavansa tulevaa innolla. Hänen mielestään uusi matkailun tiimiyritys täydentää sopivasti jo olemassa olevia tiimejä ja tarjoaa loistavat opiskelumahdollisuudet käytännönläheisestä tekemisestä pitäville opiskelijoille.
Kuva: TAMKin Proakatemia sijaitsee Tampereen keskustassa Väinö Linnan aukiolla. |
Tänä syksynä starttaa ensimmäistä kertaa myös yrittäjyyteen suuntautuva sosiaalialan ja fysioterapian opiskelijoista koostuva tiimi. Tiimi tulee eroamaan muista siinä, että siihen haetaan vasta kahden opiskeluvuoden jälkeen ja näin ollen hyvinvointiyrittäjyyttä tullaan opiskelemaan 1,5 vuotta verrattuna muiden tiimien 2,5 vuoteen. Muista tiimeistä poiketen hyvinvointitiimiin ja matkailutiimiin otetaan vuosittain uusia opiskelijoita kun vanhoja valmistuu.
Yrittäjyyden opiskelu Proakatemialla alkaa tiimiyrityksen perustamisella. Opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja samalla aloittavat yrityksen perustamisen, kukin tiimi omalla tahdillaan. Perustamisen jälkeen opiskelijat ovat töissä tiimiyrityksessä ja kartuttavat tietojaan ja taitojaan kukin omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Oppiminen perustuu tekemällä oppimiseen ja pakollisia luentoja tai tenttejä Proakatemialla ei ole. Luentojen sijaan opintoihin sisältyy tiimipalavereja, pienryhmäopiskelua sekä paljon erilaisia työelämän projekteja. Opiskelijat lukevat lisäksi paljon ammattikirjallisuutta ja osallistuvat seminaareihin.
Katso video! https://www.youtube.com/watch?v=pAhqq8cu-j8
Pullaa ja jäätelöä - Proakatemian kesäkioskit Sorsapuistossa
......................................
Kirjoittanut/Takuulla tekemistä!
Hanna Haverila
Liiketalouden opiskelija, Tampereen ammattikorkeakoulu